Hell’s Kitchen -huippukokki Sauli Kemppainen avasi oman ravintolan Berliiniin: ”Löin tähän kaiken kiinni” – katso video ja tuoreet kuvat ravintolasta!
Huippukokki Sauli Kemppaisen, 49, saksankielinen huuto kuuluu sirkkelin kirkunan yli remontin keskellä. Berliinin länsipuolella sijaitsevassa liiketilassa on käynnissä viimeiset hetket ennen Saulin suurta päivää.
Hell’s Kitchen Suomi -ohjelmasta tuttu kokki on avaamassa ensimmäisen oman ravintolan Saksaan. Ravintola Savussa tarjoillaan nimensä mukaisesti pohjoisia makuja.
– Olen lyönyt paikkaan kaiken kiinni. En halua puhua rahasummista, mutta onneksi kuluissa ei ihan miljoonaan asti mennä. Savu on loppuelämäni satsaus, Sauli kertoo ylpeänä.
Hell's Kitchen -kokki kokeili uutta - katso, minkä putken hän laittoi suulleen!
Sauli on työskennellyt maailman parhaissa keittiöissä kahdeksassa valtiossa. Viimeksi hän johti moskovalaista Orange Tree -hienostoravintolaa, mutta työ loppui kaikessa hiljaisuudessa keväällä 2016.
– Työsopimuksen päättyminen sopi minulle loistavasti, eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Venäjällä ruokatrendit vaihtuvat jatkuvasti, asiakkaat kyllästyvät nopeasti ja ravintoloita avataan sekä suljetaan joka päivä.
Suomalainen huippukokki Sauli Kemppainen jätti työnsä Venäjällä!
Moskovan-keikan jälkeen Sauli latasi akkujaan puoli vuotta ja mietti, mitä tekisi elämässään. Lopulta päätös oli selkeä: hän halusi palata vanhaan kotikaupunkiinsa Berliiniin.
– Soitin ystävälleni Vedad Hadziabdicille, ja päätimme perustaa yhteisen ravintolan. Meni kahdeksan kuukautta ennen kuin sopiva paikka löytyi. En edes harkinnut, että palaisin Suomeen töihin.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!