Helena Koivu: Tunteikas ulostulo
Troijassa taisteltiin Homeroksen eepoksessa Helenasta – 2020-luvulla taas Turussa taistelevat Helena ja Mikko useammastakin asiasta.
Helena Koivu on nainen, jota kannattelee usko.
Video: Helena ja Mikko istuivat taannoin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Jumala ja Jeesus ovat tulleet hänen somessaan usein esille, eikä Helena ole sitä todellakaan peitellyt – miksi peittelisikään.
Ainakin Seiskan lukijat tietävät Helenan pitkän – lähes Troijan sodan mittaisen – taistelun ex-miehensä Mikko Koivun kanssa.
Troijassa taisteltiin Homeroksen eepoksessa Helenasta – 2020-luvulla taas Turussa taistelevat Helena ja Mikko useammastakin asiasta.
Raamattua kynttilän valossa
Yhtä kaikki, Jean Sibeliuksen päivänä 8. joulukuuta Helena jakoi vahvan ulostulon elämästään.
Instagramissa videolla toiminta on vähäistä, sillä videolla Helena lukee rauhassa pöydän äärellä Raamattua.
Minulle yksin oleminen ei ole koskaan merkinnyt yksinäisyyttä. Se on itse asiassa paikka, jossa ymmärrän itseäni eniten.
Keskellä pöytää loistaa kynttilä, ja takana ikkunan yläpuolella on jouluvalot.
Huomio kiinnittyy videon sijaan sen yhteyteen kirjoitettuun pitkään tekstiin.
"Ei ole koskaan merkinnyt"
Postauksessaan Helena pohtii, kuinka tärkeäksi hän on kokenut pysähtymisen kiireisen ja äänekkään maailman keskellä.
Hän ruotiikin yksinoloa, yksinäisyyttä sekä näiden kahden eroa.
Yksinolon hän näkee jopa voimaannuttavana asiana.
– Minulle yksin oleminen ei ole koskaan merkinnyt yksinäisyyttä. Se on itse asiassa paikka, jossa ymmärrän itseäni eniten, Helena tuumii.
Hänen mukaansa nykyinen maailma on ”äänekäs ja täynnä mielipiteitä, paineita ja odotuksia”, ja sosiaalinen media pyrkii määrittelemään, millainen ihmisen pitäisi olla.
"Alat nähdä, mikä on totta…"
Tämän takia hän kokeekin, että ”suunnan kääntäminen sisäänpäin” on ollut yksi hänen elämänsä tärkeimmistä valinnoista.
Rauhoittuminen on myös antanut Helenalle kertomansa mukaan mahdollisuuden nähdä ”oman elämän totuudet kirkkaammin”.
Ja mitä enemmän olen oppinut, kuka olen, sitä enemmän maailman melu on lakannut hallitsemasta minua.
– Kun hidastat tahtia ja kohtaat itsesi, alat nähdä, mikä on totta… totuutesi, kuviosi, vahvuutesi, parannusta kaipaavat osat ja osat, joita olet yrittänyt piilottaa.
– Osa meistä sattuu yhä: muistoja, jotka mieluiten unohtaisimme, traumoja, joita emme koskaan pyytäneet, kuvioita, jotka opimme selviytyäksemme. Mutta juuri nuo osat pitää nähdä, ymmärtää ja parantaa.
"Pintaeläminen murtuu aina"
Samaan hengenvetoon Helena ilmoittaa tajunneensa, kuinka monet ihmiset välttelevät ”tätä työtä”, koska se pakottaa istumaan niiden totuuksien kanssa, joita ihminen on paennut.
– On helpompaa pysyä liikkeessä, jatkaa itsensä häiritsemistä, jatkaa pinnalla elämistä.
– Mutta pintaeläminen murtuu aina. Tunnet sen ihmissuhteiden hajoamisessa, ihmisten satuttaessa toisiaan, kaaoksessa, joka syntyy, kun joku ei oikeasti tiedä, kuka hän on.
Hän uskookin monien kärsivän, koska he eivät ole koskaan pysähtyneet tarpeeksi kauan katsoakseen sisimpäänsä.
– Minulle yksinolo on ollut tapa tulla kotiin itselleni; tapa ymmärtää, mitä todella haluan ja mitä en halua, mikä kaipaa vielä parannusta, mikä ansaitsee suojelun ja mitä kieltäydyn enää kantamasta.
– Ja mitä enemmän olen oppinut, kuka olen, sitä enemmän maailman melu on lakannut hallitsemasta minua.
"Hiljainen totuus siitä, että..."
Helenan mietteet tuovat henkisyydessään mieleen buddhalaisuuden.
– Ehkä todellinen onnellisuus, jota me kaikki etsimme, ei olekaan täydellisyyttä, hyväksyntää tai melua… vaan hiljainen totuus siitä, että elät viimein ihmisenä, joksi sinun on aina tarkoitus olla.
Monet Helenan seuraajat ovat kommentoineet ulostuloa ytimekkäästi vain sydämin.