Heikki Lampela sai oikeudenkäyntiluvat - Asianajajaliitto veti herneet nenäänsä: Kova kuhina kulisseissa
Heikki Lampelan paluu oikeussaleihin on aiheuttanut erikoisen sopan.
Asianajajaliitto vetäisi herneet nenäänsä ja teki harvinaisen massiivisella tiedotteellaan selvän pesäeron Lampelaan ja hänen paluuseensa oikeussaleihin.
Neljä vuotta sitten Heikki Lampela lensi Asianajajaliitosta ulos. Erottamisen perusteena oli ollut yli seitsemän vuotta sitten pahoinpitelytuomioon johtanut parisuhderiita.
Kolmen vuoden jäähyn jälkeen Lampela sai hakea liitolta jäsenyyttä takaisin.
Heikki Lampelan uskomaton temppu - palasi takaisin juristiksi!
Jotta Lampela saisi toimia jälleen ammatissaan, hän suoritti uudestaan asianajajatutkinnon.
Tätä ennen Lampela oli tehnyt elämäntapamuutoksen.
Juhlinta oli vaihtunut urheiluun ja kohuotsikot jääneet menneisyyteen.
Kesäkuussa Lampela sai uunituoreen asianajajatutkintotodistuksen ja laittoi samalla paperit vetämään liittoon.
Hakemusprosessi eteni hyvin, sillä Helsingin asianajajayhdistys antoi liitolle puoltavan lausunnon Lampelan jäsenyyden puolesta. Asianajajayhdistyksen puoltava päätös oli yksimielinen.
Asianajajaliiton hallitus päätti kuitenkin hylätä hakemuksen äänestysratkaisuna.
Perusteena oli muun muassa se, että hänen lainvoimaisesta erottamisesta oli kulunut verrattain lyhyt aika.
Toisaalta erottamiseen johtaneesta tapahtumasta on jo yli seitsemän vuotta.
Asianajajaliiton viestinnästä kerrottiin Seiskalle, ettei hallituksen päätös ollut yksimielinen, vaan siitä äänestettiin.
Lopulta Lampelalle tuli hylsy äänin 7-3.
Lampelan tuore asianajajatutkinto ei onneksi mennyt hukkaan, sillä hän päätti hakea oikeudenkäyntiluvat oikeusministeriöstä.
Lopulta oikeudenkäyntilautakunnan puheenjohtajana toiminut hovioikeuden presidentti kopautti nuijan pöytään ja antoi Heikki Lampelalle täydet oikeudenkäyntiluvat.
Arvovaltaisessa lautakunnassa oli muun muassa professoria ja käräjätuomaria, hovioikeuden presidentin lisäksi, mutta ei yhtään asianajajaa. Lautakunnan päätös oli yksimielinen ja päätös julkaistiin perjantaina 21.10.
Ei siis ihme, että Lampela heilutteli lupapapereitaan onnellisena.
Kohujuristi Heikki Lampela iloitsee tuoreesta tutkinnostaan - toinen kerta toden sanoo
Samana päivänä, jolloin tieto Lampelan paluusta oikeudenkäyntijuristiksi tuli julki, Asianajajaliitto julkaisi harvinaisen ja poikkeuksellisen tiedotteen.
Liitto julkaisee tiedot uusista jäsenistään vain, mikäli he antavat siihen suostumuksensa. Hylätyistä jäsenhakemuksista liitto ei ole aieimmin tiedottanut.
Nyt harvinaisessa tiedotteessaan liitto halusi tehdä selväksi sen, että Lampela ei ole liiton jäsen, vaikka hän saikin oikeudenkäyntiluvat takaisin.
Liitto julkaisi tiedotteen sekä verkkosivullaan että lähetti sen myös sähköpostina yli 2 000 jäsenelleen.
Heikki Lampelan historiallinen paluu oikeussaleihin - taustalla valtava luku-urakka
Massiivista tiedotuskampanjaansa liitto perusteli Seiskalle sillä, että Lampelan saamat oikeudenkäyntiluvat olivat herättäneet valtavasti kysymyksiä myös jäsenistön keskuudessa.
Vaikka Asianajajaliitto hylkäsi Lampelan hakemuksen, se ei vaikuta hänen päivittäiseen lakimiestoimintaansa mitenkään.
Lampelalla on täydet oikeudenkäyntiluvat ja hän saa toimia oikeudenkäyntijuristina.
Lampela saan edustaa käräjä-, hovi- ja korkeimmassa oikeudessa sekä avustaa poliisikuulusteluissa.
Suomessa on noin 20 000 juristia, joista vain 10 prosenttia on Asianajajaliiton jäseniä. Oikeudenkäyntiluvat eivät edellytä kuulumista mihinkään liittoon.
Heikki Lampela oli Asianajajaliiton jäsenenä 21 vuotta.