
Heikki Kovalainen perustelee: Tämän takia valitsin Janni Hussin
Entinen F1-kuski Heikki Kovalainen, 41, ilmoitti marraskuun alussa, että hän ja Catherine-vaimo muuttavat Suomeen. Päätökseen vaikuttivat työasiat, sillä Heikki alkaa ajaa rallia SM-sarjassa, mutta jatkaa myös formulalähetysten asiantuntijana.
Suomeen palannut Heikki Kovalainen: Haaveilen perheenlisäyksestä
Heikki alkaa ajaa rallia SM-sarjassa kartturinaan televisiosta, radiosta ja valkokankaalta tuttu moniosaaja Janni Hussi, 31. Jannin asenne ja taidot tekivät häneen suuren vaikutuksen.
– Vähäiseen kokemukseensa nähden Janni on hoitanut erittäin hyvin kartanlukijan tehtäviä. Tämä oli pääsyy valintaani. Mielestäni hänen taitonsa riittävät hommaan. Tietysti minulle on tärkeää, että vierellä on tyyppi, jonka kanssa tulen toimeen.

Janni Hussi uudesta aluevaltauksestaan: Rakastan olla epämukavuusalueella
Heikillä on Jannista runsaasti hyvää sanottavaa.

– Hänellä on hyvät jutut ja hyvä asenne elämään. Toimeen tuleminen on tärkeää, kun vietetään pitkiä aikoja autossa, tehdään nuotteja ja ajetaan rallia. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö yhteistyömme toimisi, hän sanoo varmana.
Heikki Kovalainen palasi Suomeen Catherine-vaimonsa kanssa: ”Ulkomaat eivät ole tuntuneet kodilta”
Kartturiaan Heikki kehuu vuolaasti, mutta puhuu omista saavutuksistaan vaatimattomasti.
– Olen aika kriittinen tekemisiäni kohtaan, enkä hehkuta niitä kovin helposti. Se on perusluonteeni, hän toteaa nöyrästi.
– En ole hirveän aktiivinen esimerkiksi somessa tai tuo itseäni muutenkaan esille, jos ei ole mitään kerrottavaa.
Heikki ei kuitenkaan välttele julkisuutta, mutta ei koe sitä aina tarpeelliseksi.
– Sitten, kun on ihmisiä kiinnostavaa kerrottavaa, kerron ja mielelläni juttelen, mutta en väkisin tunge itseäni estradille. Se on tyylini.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.