Janni Hussi uudesta aluevaltauksestaan: Rakastan olla epämukavuusalueella

Janni Hussi ja Heikki Kovalainen
Mainos
Mainos päättyy

Televisiosta, radiosta ja valkokankaalta tuttu moniosaaja Janni Hussi, 31, suoritti keväällä ralli- ja kartturitutkinnon. Kun ensimmäiset kisat parikymppisen rallilupauksen Sami Pajarin kanssa elokuussa päättyivät voittoon, Jannin kilpailuvietti heräsi.

– Vahvistui, että tämä on niin minun juttuni, ja tätä haluan oikeasti tehdä.

Janni Hussi avoimena monille tutuista övereistä: "Maha kipee ja huono olo"

Heikki Kovalainen oli huomannut Jannin potentiaalin ja pyysi tätä lopulta kartturikseen.

Mainos
Mainos päättyy

– Heikki oli seurannut touhuamistani ja kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä. Olen tosi innoissani!

Heikillä on kova luotto Janniin kartturina. – Meillä on molemmilla haasteemme, mutta olemme mukana avoimin mielin. Uskon, että saamme homman toimimaan.
Heikillä on kova luotto Janniin kartturina. – Meillä on molemmilla haasteemme, mutta olemme mukana avoimin mielin. Uskon, että saamme homman toimimaan.

Janni Hussi ja Joel Harkimo tajusivat yhden asian taksissa – ”Kumpikaan ei muistanut”

Ikänsä kilpailulajeissa menestynyt Janni saa puhtia kisatilanteista.

– Rallissa myös vauhti viehättää. Rakastan itseni haastamista ja sitä, että olen jatkuvasti vähän epämukavuusalueella, hän pohtii.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan