Heidi Foxell kertaa järkyttävät kokemuksensa elämäkerrassa: "Survoi sisuskaluni lihamyllyn lävitse"

Poliisi Heidi Foxell, 36, joutui jo poliisiuransa alkupäässä toteamaan ammatin pelottavan puolen. Ollessaan tyäharjoittelussa hän loukkaantui hengenvaarallisesti työkeikalla ammutuksi tultuaan.

Heidi julkaisi 10. lokakuuta elämäkerran Tuska, Voima, Rakkaus, jossa aloittaa kertomuksensa Hyvinkään poliisiasemalla suorittamansa harjoittelun alussa. Hän oli saanut jalkapallomaalivahtina uutta menestystä, ja odotti innolla liigakautta.

Päivä, joka muutti kaiken

Keväisenä päivänä Heidi ja hänen ohjaajansa Mika suuntsaivat ensimmäisenä äkkiä kohdalle osuneelle tehtävälle, kun Hyvinkään keskustassa ammuttiin.

– En ollut koskaan nähnyt sellaista paniikkia. Ihmisiä juoksi joka suuntaan, jokainen yritti etsiä suojaa ja paeta ampujaa. Kukaan ei tiennyt, mistä laukaukset tulivat. Tilanne hidastui silmissäni, kun adrenaliini alkoi kiehua veressä, Heidi muistelee.

Ampujan sijainnista oli epäselvyyttä, kun Heidi ja ohjaaja eivät tienneet tarkalleen, oliko tämä paikallisen Amarillon edessä vai takana.

– Todellisuudessa ampuja katseli meitä aseen kiikarin lävitse liikerakennuksen katolta suoraan edessämme, noin 70 metrin päässä autosta, Heidi kertoo.

Saapuessa kuulunut laukaus sai Heidin ja Mikan päättämään vetää järeämmiltä aseilta suojaavat raskaat suojaliivit päälle. Heillä oli jo käsiaseilta suojaavat liivit, jotka yllään Heidi pomppasi autosta ulos hakemaan suojaliivejä keskiovesta.

– Olin avaamassa poliisiauton liukuovea, kun se tapahtui – laukaus, joka muutti kaiken. Kaikki siihenastiset saavutukseni kuolivat yksi kerrallaan, kun luoti upposi vatsaani ja survoi sisuskaluni lihamyllyn lävitse, Heidi kertaa.

Jossittelu ei auta

Ampumisen jälkeen Heidi kertoo miettineensä usein, olisiko tapahtunut toisin, jos he olisivat pysäköineet auton suojaisampaan paikkaan. Hän viimein ymmärsi, ettei jossittelusta eikä katkeroitumisesta olisi ollut hyötyä vaan suuret määrät haittaa.

– Asia oli jo tapahtunut, enkä voinut sille enää mitään. Tilanne oli kaoottinen ja tuli suoraan syliimme, emmekä osanneet reagoida siihen vaadittavalla tavalla, hän tunnustaa.

Kevyet luotiliivit eivät pysäyttäneet luodin kulkua, mutta niiden vetoketju hidasti sitä sen verran, että tuhot pääsivät pahemmiksi. Heidi kuvaa sen "tuhonneen hänen suolistonsa perusteellisesti".

– Osuma tuntui samalta kuin olisin ollut maalissa torjumassa laukausta ja saanut pallon räjähtävällä voimalla suoraan palleaani. Hengitykseni salpautui, ja kaaduin karjahtaen kasvoilleni maahan. Onneksi shokki suojeli mieltäni kivulta, Heidi muistaa tapahtunutta.

Viimein sairaalaan

Turvaan pysäköityjen autojen sekaan ryömittyään Heidi ehti helpottua siitä, että Mika ehti suojaan, ennen kuin vaipui omaan tilaansa. Hän oli tajuissaan vielä ambulanssissa, vaikka ei muistakaan ensihoitajan puheita.

– Vuosia myöhemmin juttelin hoitajan kanssa, ja hän kertoi minun hokeneen vain yhtä asiaa: "Ai vittu, ai vittu." Hän antoi minulle paljon kipulääkettä ja yritti etsiä luodin ulostuloaukkoa. Sitä ei löytynyt, mikä sai hänet huolestumaan. Loppumatkalla kipulääkettäkään ei voinut enää antaa, koska se laski liikaa sykettäni, joka oli muutenkin jo heikko, Heidi kertoo.

Sairaalassa, asevyön luovutuksen jälkeen Heidi menetti tajuntansa.