Heidi Foxell julkaisi päivityksen terveyshuolistaan – "Muuttunut ulkonäkö hävettää"

Viime talven tehohoitojakso vei Heidiltä 6 kiloa lihasmassaa.
Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 loukkaantunut Heidi Foxell Jakoi kuvakollaasin itsestään sekä kuulumisiaan terveydentilastaan.
Alkuvuodesta Heidiltä leikattiin munasarjakysta ja hänet jouduttiin sittemmin leikkaamaan useasti komplikaatioiden vuoksi.
Uusia terveyshaasteita
Heidi kertoo päivityksessä kantamansa mukanaan viime talven sairastamista. Viikkoja kestänyt tehohoito vei häneltä painosta kuusi kiloa.
– Tämä pelkästään on vaikeuttanut kuntoutuksessa etenemistä mutta lisäksi mulla on ilmennyt muitakin uusia terveyshaasteita. Painoa on nimittäin nyt lähemmäs 15kg enemmän kuin keväällä mutta se on kaikki turvotusta! Paino saattaa heitellä viikon sisällä melkein 7 kg, Heidi kirjoittaa.
Heidin mukaan turvotus liittyy tammikuussa tapahtuneisiin leikkauksiin ja komplikaatioihin. Hänellä on suolistoa entistä vähhemmän, niin se on johtanut aiempaa vaikeampaan ravinnon ja nesteen imeytymishäiriöön. Tämä on johtanut Heidillä erityisesti alaraajaturvotukseen, mutta nestettä on kertynyt koko kehoon.
– Tää koko vuosi on ollut inhottavaa painimista ongelmien kanssa ja myös muuttuneen omakuvan kanssa. Tuntuu etten tunnista itseäni peilistä ja kuvista, ja liikkuminen on vaikeaa, hän kirjoittaa.
Heidi kertoo julkaisussa, että hän on yrittänyt kertoa itselleen, että asia menee ohi, kun tilanne saadaan tasapainoon lääkäreiden kanssa, mutta asia syö silti poliisin itsetuntoa.
– Mitä jos kehon traumat on liian isot ja asialle ei oo mitään tehtävissä, Heidi pohtii.
Heidin jakamassa kuvakollaasissa on kuvia hänestä sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja muista hetkistä toipumisen aikana.
– Ärsyttää, miten paljon tämä vaikeuttaa mun kuntoutumista ja hävettää samalla mun muuttunut ulkonäkö (vaikka se tuntuukin vähän pinnalliselta asialta, kaikesta selviytymisen jälkeen) Heidi toteaa.
Valmistui poliisiksi
Heidi aloitti poliisiopinnot tammikuussa 2011, mutta ne keskeytyivät noin puolitoista vuotta myöhemmin Hyvinkäällä sattuneen ammuskelun takia. Heidi suoritti tuolloin ensimmäistä työharjoitteluaan poliisina.
Heidi loukkaantui vakavasti vatsaan osuneesta hirvikiväärin laukauksesta ja hän vietti seuraavat kolme vuotta tapahtuneesta sairaalassa.
Sinnikäs Heidi jatkoi opiskeluitaan ja tämän vuoden toukokuussa hän valmistui poliisiksi 12 vuoden opiskelun jälkeen.