Hausmyllyn ex-laulaja Jari Karjalainen, 49, avoimena suhteestaan alkoholiin: Viina oli viedä henkeni!

Hausmyllyn Jari Karjalainen tekee soololevyä.
Mainos
Mainos päättyy

Parhaiten 1990-luvun suosikkibändi Hausmyllyn solistina tunnettu Jari ”JK” Karjalainen, 49, tekee paluuta musiikkimaailmaan. Big Brother -ohjelman möreä-äänisenä isoveljenäkin kunnostautunut Jari on nimittäin julkaisemassa pitkään haaveilemansa sooloalbumin.

BB-ääni ja muusikko Jari Karjalainen: En ole ylpeä Hausmyllystä!

Esimakua levystä on saatu jo yhden sinkun verran. Edesmenneen Aki Sirkesalon julkaisematon kappale Tuhlattuja päiviä on saanut runsaasti kiitosta Jarin tulkitsemana.

Vaikka Sirkesalon tuotantoa tulevalla levyllä kuullaankin, ei albumi ole mikään tribuutti.

– Kyllä siitä tulee ihan oma soololevyni, vaikka biisintekijät ovatkin muita. Kuinka monta kappaletta esimerkiksi Paula Koivuniemi on tehnyt itse? Aion tehdä levylle myös omia kappaleita, kunhan aika on sopiva, Jari lupaa.

Mainos
Mainos päättyy
Hausmyllyn muodostivat Jarin lisäksi Enzo (keskellä) ja Micky. – Mickyn kuolema kosketti. En voi olla enää Hausmyllyssä mukana ilman häntä.
Hausmyllyn muodostivat Jarin lisäksi Enzo (keskellä) ja Micky. – Mickyn kuolema kosketti. En voi olla enää Hausmyllyssä mukana ilman häntä.

Vaikka Jari julkaisee pitkästä aikaa musiikkia, ei hän kaipaa enää 1990-luvun huippusuosiota. Hausmylly-vuosiin mahtui valtavasti keikkoja – ja lähes yhtä paljon viinalla läträämistä. Kumma kyllä, bändi sai keikkansa hoidettua pääsääntöisesti kunnialla.

– Keikkatahti oli sellainen, että tämän päivän popparit heittäisivät hanskat tiskiin jo kahden kuukauden jälkeen. Olihan se hienoa olla tähti, mutta oikean staran käyttäytymismallit ja velvollisuudet yleisöä kohtaan unohtuivat. Niin kävi aika monelle muullekin sen ajan taiteilijalle.

BB-ääni Jari Karjalainen vietti yönsä parkkipaikalla?!

Nuoret ja janoiset muusikot tunsivat olevansa kuolemattomia. Julkisuus ja alkoholi sekoittivat päät.

Jari työhuoneellaan Helsingissä. Täältä lähtee monien tunnistamaa ääntä eetteriin, kuten Iskelmä-radioon ja moniin MTV:n juontoihin.
Jari työhuoneellaan Helsingissä. Täältä lähtee monien tunnistamaa ääntä eetteriin, kuten Iskelmä-radioon ja moniin MTV:n juontoihin.

– Kun lähdimme rundille torstaiaamuna, kossupullo napsahti auki jo ennen puoltapäivää. Senhän tietää, mitä siitä seuraa. Korkki meni kiinni vasta sunnuntai-iltana, jos silloinkaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Siinä myllyssä ei hengenlähtökään ollut kovin kaukana. Onneksi studiotyö piti poissa mukin ääreltä alkuviikot.

Vaikka raikulivuodet ovat takana, ei Jarista ole kuitenkaan tullut absolutistia. Hänelle maistuu edelleen olut, mutta tiukka viina on jäänyt pois juomavalikoimasta.

– En ole nähnyt syytä laittaa korkkia täysin kiinni, kuten muutamakin kollega on tehnyt. Kunnioitan heidän päätöstään, mutta keskivertokulutus sopii minulle. En juo enää päiväkausia.

BB-ääni saunotti Tähtityttö-finalisteja - katso sexy video!

Vaiherikkaista vuosistaan huolimatta Jari ei kadu elämänvalintojaan.

– Vaikka sinkussani lauletaan tuhlatuista päivistä, en ajattele asiaa sillä tavalla. En tiedä, olisiko elämäni erilaista, jos olisin keskittynyt heti Hausmyllyn jälkeen soolouraani. Vasta nyt tuntuu siltä, että aika on siihen kypsä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Hausmyllyn ex-laulaja Jari Karjalainen, 49, avoimena suhteestaan alkoholiin: Viina oli viedä henkeni!