Harvinainen yhteiskuva! Lotta Hintsa julkaisi suloisen otoksen Sebastian Rejmanin kanssa

Pariskunta näyttäytyy harvakseltaan toistensa julkaisuissa.
Vuorikiipeilijä Lotta Hintsa, 35, ja näyttelijä Sebastian Rejman, 46, ovat pysyneet vaitonaisina suhteestaan.
Seiska paljasti vuoden 2023 loppukesällä Lotan ja Sebastian suhteen, ja pian pariskunta astelikin elokuvan ensi-iltaan yhdessä haastatteluja antaen.
Tällöin pariskunta kuitenkin painotti, että yhdessä näyttäytymisestä huolimatta he eivät halua kommentoida suhdettaan tarkemmin.
– Vaikka tulimmekin tänne elokuviin yhdessä, päätimme ettemme avaa enempää suhdettamme, Sebastian kommentoi Seiskalle joulukuussa.

Parin suhde ei siis suinkaan ole salaisuus, mutta osapuolet näyttäytyvät harvakseltaan esimerkiksi toistensa Instagram-julkaisuissa.
Nyt Etelä-Amerikassa asti kiipeillyt Lotta teki asiaan muutoksen julkaistessaan kuvakarusellin satunnaisista otoksista huhtikuun ajalta.
– Hetkiä huhtikuulta "suosikit" -albumistani, Lotta kirjoittaa julkaisun kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.
Suuri osa kuvista on napattu kaunottaren kiipeilyreissuilta. Joukkoon mahtui myös muun muassa kuva näyttävästä ruokatarjoilusta sekä otos kuntosalilta.
Kuvien joukossa vilahtaa kuitenkin myös Lotan Sebastian-rakas. Kuvakarusellin kuudes kuva on napattu bensa-asemalta, ja arkisessa otoksessa Sebastian tankkaa autoaan leppoisan näköisenä.
Pelkääjän paikalla istuva Lotta päätti ikuistaa hetken, ja kurkkaa ikkunasta ulos poseeratakseen yhdessä Sebastianin kanssa.