Harri Syrjäsen lukaali on vihdoin muuttovalmis – näin hän juhlii

Harri odottelee jo joulua hulppeassa talossaan.
Julkkiskokki Harri Syrjänen on rakentanut upeaa omakotitaloaan jo vuoden päivät. Talo on nyt edennyt muuttovalmiuteen ajallaan, ja Harri on päässyt huokaisemaan helpotuksesta.
Harri kertoo saaneensa muuttoluvan viime viikolla. Juhannussaunomiset jäävät ensi vuoteen, mutta kirjoittaa jo odottavansa pääsyä joulukinkun paistoon uudessa keittiössään. Rakennusprojekti on ollut raskas.
– Henkisesti ja fyysisesti ollu aika limiteillä, vikaan 3 viikkoon 250h fyysistä raksa duunia. Mutta kaikki ollu sen arvoista, osaa sitten myöhemmin arvostaa eri tavalla kun oma hiki on virrannu talon eteen, hän tunnustaa.
Tehdyn työn raskaus näkyy myös Harrin kehossa. Pitkät päivät ja fyysinen tekeminen vaativat veronsa.
Tältä näyttää Harri Syrjäsen työmaalla - upeat kuvat tulevasta kodista
– Vaikka tämä ei ole ollu laihdutus kuuri, niin pakko mainita, että raksan alkaessa oli paino 84kg ja nyt 71,5 kg. Liika on liikaa ja nyt pitää päästä takas salille ja patojen ääreen, hän kertoo.
Harri toteaa, ettei talo ole vielä täysin valmis. Tekemistä riittää vielä, mutta aikataulu ei enää aiheuta paineita, vaan projekteja voi suorittaa omaan tahtiin.
Muuttokuntoon saatua taloa Harri aikoo juhlia vaatimattomilla, mutta selkeästi tarpeeseen tulevilla touhuilla.
– Nyt nukun viikon ja palaan rakkaan golf harrastuksen pariin, hän paljastaa suunnitelmistaan.
Harri Syrjänen julkaisi harvinaisen kuvan lastensa kanssa