Hämmentävä velkasotku! Jethro Rostedt teki salaisen sopimuksen – 700 000 euron ulosottomerkintä katosi!

Kiinteistökeisarina ja tv-persoonana tunnettu Jethro Rostedt, 45, etsii parhaillaan uutta kotia. Jeti kaupittelee Turun Hirvensalossa sijaitsevaa omakotitaloa, joka on toiminut hänen ja perheensä tukikohtana talon valmistumisesta eli vuodesta 2009 saakka.
Seiska kertoi alkukesästä Jetin jättiveloista, jotka etenivät lopulta voudin kynsiin. Tuoreen ulosottorekisterin todistuksen mukaan Jetillä olisi ulosotossa lähes 700 000 euroa, yhä samaiselle puutarha-alan yritykselle.
Mahtaako kodin kaupittelu siis liittyä tähän?
– No ei kyllä liity! Sitä paitsi eihän minulla ole euroakaan ulosotossa, Jeti ihmettelee vastapalloon.
Jättivelat ja miljoonasotku! Jethro Rostedtilla raju oikeusriita!
Seiska sai maanantaina käsiinsä tuoreen, samalle päivälle päivätyn ulosottoviraston virallisen asiakirjan, jonka mukaan Jethrolla olisi ulosotossa tarkalleen 695 509,88 euroa. Summa oli vieläpä noussut noin 3 000 eurolla sitten syyskuun alun.
– Ei pidä paikkaansa. Olemme istuneet alas ja sopineet sen asian. Kuinka se voi olla siellä vielä? pöyristynyt Jeti jyrisee.

– Soitan saman tien ulosottovirastoon ja juristilleni. Meillä on tehdyt sopimukset siitä, ettei asia voi todellakaan olla noin. Tuo on niin väärää tietoa kuin olla ja voi.
Luopui sijoitusfirmastaan! Nyt puhuu Jethro Rostedt hurjasta miljoonasotkustaan
Raivostuneen Jethron puhelinralli kannatti kaikesta päätellen. Ulosottovirastosta otettiin maanantai-iltapäivänä Seiskan toimitukseen yllättäen yhteyttä ja myönnettiin Jethron olleen oikeassa.
Kuin salamaniskusta myös voudin paperit päivittyivät ajan tasalle, eikä mittavia ulosottovelkoja enää listoilla näkynyt.
Seiskan tekemän selvityksen perusteella Jethro ja puutarhayrityksen velka-asiaan on syntynyt sovinto, jonka sisältö on salassapidettävä.
Lue Jethron perustelut kodin myymiselle torstaina ilmestyneestä Seiskasta!
TILAA SEISKA TÄSTÄ!