Hääpukuyrittäjä Niina Kuhta elää kahden kodin arkea Jussi-rakkaansa kanssa – ”Vähän väliä katsellaan yhteistä taloa”

Kun hääpukuyrittäjä Niina Kuhdan, 39, kaupan myynti hiljeni koronan vuoksi, hän otti tilalle muuta työtä. Idea tuli tuttavalta, ja niin Niina ryhtyi pääsiäisen alla Helsingin kaupungin palkkaamaksi koronajäljittäjäksi.
– Halusin ehdottomasti kokeilla, millaista tämä on. Jo vartin päästä hakemuksen lähetettyäni soitettiin, että minut on palkattu.
Niina on uudesta työpaikastaan niin innoissaan, että kertoo heräävänsä aamulla ilolla uuteen päivään.
– En ole koskaan nauttinut varhaisista aamuista näin paljon!
Pysyvä loikka hoitoalalle ei olen Niinalla mielessä, sillä hän kokee itsensä yrittäjäksi.
Viime vuonna hän perustikin myös uuden yrityksen.

– Olen jouluhullu ja perustin joulukaupan. Sitä vasta työstetään. Kerron siitä syksyllä enemmän.
Hääpukuyrittäjä Niina Kuhta: Lähden mukaan kunnallispolitiikkaan!
Yrittäjänä Niina toivoo, että arki voisi jatkua kuten ennen koronaa.
Sen sijaan, että Niina olisi surkutellut mennyttä vuotta, hän on suunnitellut liiketoiminnan laajentamista ja uusia investointeja.
– Haluan työllistää ihmisiä jatkossakin. Aion ottaa ompelu- ja pesulapalvelut takaisin. Töitä olisi nyt tarjolla itsenäisille ompelijoille, joilla on kokemusta hää-, ilta- ja miesten pukujen korjausompelusta.

Uuteen rivitalokotiinsa viime vuonna muuttanut Niina kertoo elävänsä miesystävänsä Jussin kanssa kahden kodin arkea. Pari on pitänyt yhtä jo puolentoista vuoden ajan.
– Meille kuuluu pelkkää rakkautta. Vähän väliä katsellaan yhteistä taloa.
Monessa mukana oleva Niina on myös ehdolla kunnallisvaaleissa Kokoomuksen listoilla.
– Olen nyt kaupungilla töissä neljänä päivänä viikossa, ja lopun aikaa olen kaupassani Niinattaressa. Tekemisestä pulaa. Minulle ei sovi kotona peukaloiden pyörittely.