Ewan McGregor lomailee Suomessa - vaimo edusti Marimekossa!

Star Wars -tähti vietti perheensä kanssa kesäpäivää Helsingissä.
Skotlantilainen näyttelijä Ewan McGregor, 53, bongattiin yllättäen Suomesta.
Erityisesti Star Wars -elokuvista sekä Moulin Rouge -musikaalista muistettava Ewan vietti tänään perjantaina (12.7.) vapaa-aikaa huvipuistoilemalla Linnanmäellä.
Ewan ilmestyi perheineen huvipuiston porteista sisään noin klo 13.20. Hollywood-stara vaikutti alkuun olevan hieman hukassa.

– He kävivät karttapisteellä kysymässä, mistä lippuja saa ostaa, kanssahuvipuistoilijat kertovat.
Kuten Suomessa yleensä, myös Ewan sai superjulkkiksen asemastaan huolimatta nautiskella Lintsin huumasta varsin rauhassa. Perhe ei poikennut käytöksellään muista huvipuistokävijöistä, vaan sulautuivat joukkoon melko huomaamattomasti.
– En olisi tunnistanut Ewania pelkästä ulkonäöstä. Hänen äänensä oli kuitenkin niin tuttu, että sen avulla oivalsin, kuka onkaan kyseessä, Seiskalle supistaan.
Ewan oli liikenteessä lastensa ja näyttelijävaimonsa Mary Elizabeth Winsteadin, 39, kanssa.

Mary paljastui lintsireissullaan todelliseksi suomi-faniksi. Muun muassa monissa kauhuelokuvissa näytellyt Mary oli nimittäin sonnustautunut Marimekon unikkokuosiseen takkiin.
Pariskunnan mukana olivat myös ainakin perheen nuorimmat lapset, Ewanin tytär Anouk sekä parin yhteinen Laurie -poika. Ewanilla on aiemmasta liitostaan myös kolme jo aikuista lasta.