Etta Seiskalle: "En ole seurustellut Andrein kanssa!"

Etta
Mainos
Mainos päättyy

Emma-gaalan lehdistötilaisuuteen tiistaina (14.12.) saapunut räppäri Etta, 24, vaikutti kiitolliselta saamastaan huomionosoituksesta. Hän nappasi ehdokkuuden kategoriassa vuoden rap/R&B. Artistin debyyttialbumi Tyttö on kerännyt Spotifyssa miljoonia kuuntelukertoja.

- Ei tähän ikinä totu! Tämä on ollut unelmani pienestä asti. Olen katsonut Emma-gaalaa ja miettinyt, että mitä sitten, jos olen joskus tuolla - ja nyt olen. Pitää oikein pysähtyä miettimään, Etta puheli silminnähden innostuneena.

Huomasitko? Cheek näyttelee suojattinsa Lukas Leonin tuoreella musiikkivideolla!

Etta esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa jo 10-vuotiaana osallistuttuaan Talent Suomi -kilpailuun.
Etta esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa jo 10-vuotiaana osallistuttuaan Talent Suomi -kilpailuun.

Etan ensimmäinen kappale Balleriina julkaistiin vuonna 2018. Sen jälkeen artisti onkin ahkeroinut tiiviisti uuden musiikin parissa. Hän myöntääkin, että kovan työn tuloksena kehitystä on tapahtunut huomattavasti.

Mainos
Mainos päättyy

Musiikkiuransa lisäksi Etta on tullut tunnetuksi muun muassa räppäri Lukas Leonin tyttöystävänä. Lukas ja Etta seurustelivat aikoinaan usean vuoden, mutta nykyään kaksikon tiet ovat jo erkaantuneet. Lukas Leon on valtayleisölle tuttu muun muassa megatähti Cheekin suojattina.

Etan seurustelustatus on herättänyt paljon kiinnostusta keskustelupalstoilla, ja jonkin aikaa hänen huhuttiin tapailevan kiinteisökuningas Andrei Koivumäkeä. Hieman alle kuukausi sitten Andrei kuitenkin ilmoitti eroavansa tuoreesta kihlatustaan, ja katseet kääntyivätkin nopeasti räppäriin, Nyt Etta kuitenkin katkoo huhuilta siivet.

Shokkiero! Asuntomoguli Andrei Koivumäki erosi kihlatustaan: "Päätettiin jatkaa erillämme"

- En ole seurustellut Andrein kanssa! Se on eri Etta. Olen kuullut tästä paljon, Etta hämmästelee.

Nopeasti brunetti kuittaa olevansa vahvasti sinkkumarkkinoilla

e
Etta nauttii sinkkuajastaan.

- Olen ollut sinkku jo kaksi vuotta. Erosin tuolloin pitkästä parisuhteesta, ja sen jälkeen olen kyllä nauttinut sinkkuelämästä, Etta nauraa ja vinkkaa ilkikurisesti silmää.

Mainos
Mainos päättyy

- Olen ollut aina seurustelijatyyppiä. Teininäkin minulla oli aina jäbiä, mutta nyt minä nautin sinkkuudesta!

Kaunotar on saanut osakseen paljon treffikutsuja. Kukaan ei ole kuitenkaan vielä vakuuttanut täysin.

- Vielä ei ole sitä oikeaa Ritari Ässää näkynyt, Etta heittää.

Tulevalta kumppaniltaan Etta kaipaa erityisesti turvallisuutta sekä luotettavuutta. Toisaalta räppärin kappale Rentut kertoo omaa tarinaansa artistin miesmausta.

- Kyllä minä tykkään pahoista pojista. Kaipaan, että miehellä on sellaista tietynlaista renttukarismaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan