Etäsuhteessa elävä Paula Joukanen kävi Nacho-rakkaansa luona – ”Se oli virhe”

Paula ja Nacho viettävät tänä keväänä ensimmäistä vuosipäiväänsä.
Paula Joukanen, 22, on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta kokea paljon. Hän on luonut menestynyttä tennisuraa ja voittanut jo Miss Suomi -kilpailunkin.
Paulan missivuosi on edennyt jo yli puolenvälin. Aika on kulkenut siivillä, sillä kaunotar on ahertanut misseilyn ohella myös oikeustieteiden opiskelujen parissa.
– Kaikki on mennyt tosi hyvin. Jos saisin, niin olisin ikuisesti Miss Suomi, Paula naurahtaa.
– Olen jo missiemoltakin kinunnut, että saisinko vielä jatkaa, mutta hän ei suostu, Paula nauraa viitaten Miss Suomi -kilpailun johtajana toimivaan Sunneva Sjögreniin.
Miss Suomi muutti rajusti tyyliään!
Rakkaus kestää
Vaikka missikokemus on ollut positiivinen, Paula myöntää olevansa väsynyt. Töiden ja opiskelujen lisäksi uupumusta aiheuttaa muun muassa matkustelu poikaystävän Nachon luokse Yhdysvaltoihin.
– Kävin äskettäin hänen luonaan viikonloppureissussa, mutta se oli virhe. Kärsin edelleen pahasta aikaerorasituksesta, hän huokaa.
Lyhyetkin tapaamiset tulevat kuitenkin tarpeeseen rasituksista huolimatta.
Tässä on Miss Suomen venezuelalainen poikaystävä - tutustuivat yöelämässä!

Vuosipäivä erillään
Paula on viittä vaille valmis juristi.
– Jatkan opintoja todennäköisestijälleen tulevana syksynä. Olen ylpeä itsestäni, että olen suoriutunut jo tähän asti, Paula toteaa.
Myös Paulan poikaystävä opiskelee samalla, kun hoitaa perheensä rakennusfirmaan liittyviä töitä Miamissa. Kouluttautuva kaksikko viettää tänä keväänä ensimmäistä vuosipäiväänsä.
– Luulen, että vietämme varsinaisen juhlapäivän erillään, mutta järjestämme myöhemmin yhteisen deitti-illan vuosipäivän kunniaksi.
– Pitkän välimatkan vuoksi panostamme muutenkin aina erityisellä tavalla yhteiseen aikaamme. Meillä on joka päivä jotain spesiaalia ohjelmaa, Paula paljastaa.

Nacho-rakas ei halua Suomeen! Miss Suomi Paula Joukanen haaveilee häistä ja yhteisestä kodista
Ystävänpäivänä Nacho vei rakkaansa katsomaan Jenkeissä ammattilaistennistä. Pelin jälkeen pari illallisti hienossa ravintolassa.
– Sanoin Nacholle, ettei osta minulle mitään lahjoja, yhteinen aika on paljon tärkeämpää.
Vaikka lahjojen antaminen ei olekaan muodostunut pariskunnalle tavaksi, Paula paljastaa hoitavansa kultansa stylistin roolia.
– Nacho rakastaa, kun valitsen hänelle vaatteita. Tai sitten hän ei ole vain kauhean nirso asujensa suhteen, Paula nauraa.