Erika Vikman tienaa syntisesti - firman kassasta paljastui yllätys

Erika Vikman
Mainos
Mainos päättyy

Iskelmätähti Erika Vikmanista on tullut kaikessa hiljaisuudessa yrittäjä.

Hän perusti nimeään kantavan Erika Vikman Oy:n viime kesänä. Vaikka yhtiö ei ole ehtinyt pyöriä edes vuotta, sen ensimmäinen tilinpäätös on jo valmistunut.

Nahkasaappaat ja läpikuultava body! Erika Vikmanin gaala-asu ei voisi muuttua enää rohkeammaksi - kuvat

Vaikuttaa siltä, että Erikan bisnes on erittäin kannattava. Puolen vuoden aikana yhtiö ylsi peräti 92 000 euron liikevaihtoon. Voittoa jäi kulujen jälkeen 46 000 euroa.
Tällä hetkellä firmalla ei näytä olevan juurikaan menoja.

Mainos
Mainos päättyy

Henkilöstökulut olivat yhteensä vain 14 000 euroa, joten Erikan palkkatulot tulevat muista lähteistä. Muita liiketoiminnan kuluja kertyi enemmän, hieman alle 18 000 euroa.

Helmi Loukasmäki muuttui aivan Erika Vikmaniksi - katso kuvat

Tilinpäätöksen taseesta selviää, että Erika ei ole toistaiseksi sijoittanut yhtiölle kertynyttä varallisuutta. Firman tilillä makasi tilikauden päätteeksi 48 000 euroa.

Erika Vikman Oy:n yhtiökokous pidettiin vuoden alussa. Siitä selviää, että iskelmäkaunotar omistaa firmansa sataprosenttisesti. Hän myös päätti nostaa yhtiöstä osinkoja 3 717 euroa.

Villiä menoa Tampereella - Erika Vikman, Nanna Karalahti ja Lauri Tähkä bilettivät yössä - yksityiskohdat julki

Mainos
Mainos päättyy

Tilinpäätöksen perusteella Erikan musiikkiura on loistobisnes. Koronavuodesta huolimatta yhtiö keräsi kuukausille jaettuna yli 13 000 euroa liikevaihtoa. Jos tilikausi olisi ollut kokonainen, liikevaihto voisi olla jopa noin 160 000 euroa.

Se on vakuuttava lukema uraansa aloittelevalle artistille.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Erika Vikman tienaa syntisesti - firman kassasta paljastui yllätys