Erika Helin sai erikoiskohtelua Balilla: "Saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, että oon pitkä blondi"

Erika on somessa päivitellyt kuulumisiaan Balilta.
Onlyfans-sisällöntuottaja Erika Helin lomailee tällä hetkellä Balilla, Indonesiassa.
Erika on päivitellyt Instagram-videotarinoihinsa matkansa käänteistä. Hän saapui Balille eilen lauantaina Suomen aikaan.
Erikan mukaan hän kohtasi heti lentoasemalla ikävän vastoinkäymisen, kun häntä huijattiin.
Kyseinen Instagram-videotarina on jo kerennyt poistua, sillä videotarinat ovat nähtävissä ainoastaan 24 tunnin ajan niiden julkaisemisesta.
– 30 tunnin matkustus vei veronsa. Kaikki hyvin täällä. Jos ei lasketa et eka rahahuijaus oli jo enne kun pääsin lentokentältä ulos - siellä ohjeistettiin maksamaan tullista verkkopalvelun kautta, että pääsee nopeemmin ulos kentältä.
– Tullihan on siis ilmainen. No sinne meni 50€. Jotenki ei nyt vaan muistanu et nää alkaa ennen ku oot ees virallisesti maassa, Erika kirjoitti videotarinaansa.
Erika Helin avoimena Onlyfans-tulojen verotuksesta – varoittelee muita ensi vuodesta
Iloiset kohtaamiset
Erika ei kuitenkin antanut vastoinkäymisen lannistaa häntä, vaan hän lähti tänään sunnuntaina kaupungille etsimään paikallista kuntosalia.
Erika kertoo Instagram-videotarinoissaan tavanneensa todella ystävällisiä turvamiehiä, jotka olivat kohdelleet häntä todella hyvin.
– Minä; matkalla tutustumaan kuntosaliin.
– Turvamiehet: pysäyttää liikenteen, kättelee, esittäytyy ja kysyy kuulumiset.
Erika vitsailee, että hänen ulkonäöllään saattoi olla vaikutusta asiaan.
– Saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, että oon pitkä blondi. (Blondi kaikkien muiden paitsi Pohjois-Euroopan mittarilla), hän kirjoitti videotarinaansa.
Erika julkaisi vielä videon, jolla hän poseeraa erään paikallisen miehen kanssa.
– Mä en jaksaaa (sydänemoji). Kaikki vaan huusi "bye Erikaa" kun lähdin ja sain vielä vikat kädenpuristukset ja halit. Pysäyttivät liikenteen että mun taksi pääsi pysähtymään. Laittoivat mut siksi aikaa istumaan varjoon, hän iloitsee.
Hintataso yllättää
Erika mainitsee, että paikalliset salit ovat todella kalliit, ja että kuntosalien palveluihin kuuluvat myös esimerkiksi uima-altaiden käyttö sekä ryhmäliikuntatunnit.
Erään kuntosalin viikkojäsenyyden hinta oli yli 100 euroa.
– Tääl treenaaminen on ihan törkeen hintasta mut tää on myös heittämällä yksi hienoimmista saleista missä oon käynyt. Myös parempi sijainti.
Erika Helin avoimena kauneusleikkauksista - kuvat ennen ja jälkeen!
Lopulta Erika löysi itselleen mieluisan kuntosalin.
– Tästä kylmäaltaasta hyvä päivittää storyt samalla. Kiitos ja kuitti, saliasiat on nyt kunnossa, hän hehkutti Instagram-videotarinoissaan.