EOTB-Iita löysi rakkauden ja perusti Onlyfans-tilin: näin ulosottovelallisella kaunottarella menee nykyään
Iita Anttonen, 23, oli mukana Ex on the Beach Suomen ensimmäisellä kaudella.
Arkistovideo: Iita puhuu EOTB-sarjasta
Viime aikoina Iita on reippaasti päivitellyt kuulumisiaan Snapchat-tarinassaan. Hänen videoissa on esiintynyt miesoletettu, joka on Iitan mukaan hänen uusi kumppaninsa.
Lisäksi Iita otti viime viikolla kantaa Seiskan uutisointiin hänen ulosottoveloistaan.
Ex on the Beach -kaunottaren vuokrat jäivät maksamatta - näin surullinen on Iitan ulosottorekisteri
Seiska kertoi viime vuoden toukokuussa, että Iitalla on yli 38 000 euroa ulosotossa. EOTB-kaunotar sai aiheesta kysymyksen seuraajaltaan, jonka hän kuittasi tylysti.
Iita mainitsi, että hänellä on nykypäivänä vielä enemmän velkaa. Iitan mukaan hän ei ole huolissaan taloudellisesta tilanteestaan.
Viikonloppuna Iita hämmensi seuraajiaan ilmoittamalla, että hän on hakeutumassa päihdehuoltoon. EOTB-tähti mainitsi käyttävänsä bentsoja, eli bentsodiatsepiinejä.
Bentsodiatsepiiniyhdisteet on luokiteltu sekä lääke- että huumausaineiksi. Ne lievittävät tehokkaasti ahdistusta ja univaikeuksia.
Eräs Iitan seuraaja on jättänyt huolestuneen kommentin EOTB-tähden Instagram-tilille eilen sunnuntaina (12.2.).
– Lopeta huumeiden käyttö, seuraaja kirjoitti vapaasti suomennettuna.
– Olen jo lopettanut. Olen menossa päihdehuoltoon 21.3. Minulla on kaikki hyvin. Miksi kommentoit tällaista Instagram-kuviini? Iita vastasi vapaasti suomennettuna.
Muistatko EOTB-Jessican? Tältä näyttää täysin muuttunut kohukaunotar
Iita on myös perustanut oman Onlyfans-tilin. Iita pyytää seuraajiltaan 11 dollarin eli noin kymmenen euron suuruista kuukausimaksua.
EOTB-tähden tililtä löytyy seitsemän kuvaa ja kaksi videota. Hän poseeraa kuvissaan alusvaatteisillaan, ja eräällä videolla hän koskettelee paljasta rintaansa.
EOTB-Aada oli Minnesota-hoidossa - veti aiemmin lääkkeitä ja lakkaa: "Aloitin käytön 15-vuotiaana"