Entinen kiekkotähti Siim Liivik urheilun synkistä puolista: ”Voi olla myrkyllistä”
Entiseltä jääkiekkotähti Siim Liiviltä, 33, ilmestyy syyskuussa elämäkerta Fuck You Liivik.
Kustantamo Siltalan lehdistötilaisuudessa Siim avautui tarinastaan, jossa Neuvostoliitossa syntynyt poika asettuu maahanmuuttajana vantaalaislähiöön, ja kuinka hänestä kasvaa kovalla työllä kaukaloiden sankari.
Siim on oiva esimerkki siitä, miten ihminen voi kovalla työllä muuttaa elämäänsä, vaikka ei olisikaan syntynyt kultalusikka suussa.
– Me asuttiin pienessä kaksiossa. Jossain vaiheessa tajusin, että mähän aikuistun. En voi hirveästi valittaa oloistani täällä. Kyllä Suomessa on lähtökohdista huolimatta kaikki mahdollista, Siim pohtii.
Ex-kiekkoilija Siim Liivik kokeili siipiään Yhdysvalloissa: Lehmänkellot helisivät katsomossa!
Jääkiekko vei nuorukaisen mennessään, ja joukkuekavereista tuli lähipiiri. Urheilussa on myös synkät puolensa.
– Se on verta, hikeä ja kyyneleitä ja kun annat sille kaikkesi, se on totisinta leikkiä. Loppupeleissähän me vaan luistellaan kumilätkän perässä ja ollaan muka niin äijiä ja tehdään muka niin miehisiä asioita. Joukkuekavereista tulee kuin veljiä, valmentajista isähahmoja. Joskus se on aika myrkyllistäkin, eikä enää inspiroikaan.