Ensitreffit-asiantuntija lataa suorat sanat: Onko koolla väliä?
Seksuaaliterapeutti Joonas Pesosella on kerrottavaa miesten itsevarmuuden kolhuista.
Suositun Ensitreffit alttarilla -sarjan asiantuntijaraatiin kuului tänä syksynä seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen. Erinäisten rakkauden mutkien lisäksi hän on kerryttänyt tietoa myös petipuuhista ja niihin liittyvästä anatomiasta.
Arkistovideo: Seksikäs-Suklaa kertoo, miten olla seksikäs
Joonas kävi vieraana SuomiRäp-radion NAM – Nuoret Aikuiset Miehet -podcastissa, jota juontavat Ville Tanskanen ja Aleksi Korpijaakko.
Jakson aihe on Joonakselle ominainen; siinä käydään läpi miehiä mietityttäviä asioita, kuten seksuaalisuutta, peniksen kokoa ja miesten ongelmia seksissä.
Onko koolla väliä?
Se, onko sukuelin riittävän suuri, onkin asia, joka mietityttää podin juontajiakin. Tätä he myös kysyvät Joonakselta suoraan.
– Jos kysymys jo esitetään, niin silloinhan sillä on väliä. Tutkimuksen mukaan sillä on ennen kaikkea väliä miehille. 50 prosenttia miehistä ei ole tyytyväisiä omaan penikseensä, kun taas valtaosa naisista on tyytyväisiä puolisonsa peniksen kokoon, Joonas kertoo.
Hänen mukaansa sillä, onko penis pienempää vai suurempaa tyyppiä, ei ole kumppanille usein merkitystä.
– Se, että kenelle sillä on väliä, on oleellisempi kysymys. Ja se, että miksi sillä on juuri väliä meille miehille? Joonas toteaa.
Kalakuvilla hurmataan kaverit
Juontaja Ville ymmärtää heti Joonaksen pointin ja vertaa sitä autoihin. Jos hän ostaisi hienon auton, saattaisi hän haluta Aleksin kehuvan sitä.
– Daamin kanssa me ollaan oltu ennen autoa ja auton jälkeen, mutta kun sä näät mun uuden auton, oot silleen "jumalauta", Ville pohtii.
Joonas toteaa Villen osuvan naulan kantaan siinä, että heteromiehet etsivät hyväksyntää naisilta varsin harvoin.
– Kyllä ne Tinderin kalakuvat ja metsästyskuvat on lähtökohtaisesti tehty toisia miehiä varten, hän summaa.
Peniksen koolla ei Joonaksen mukaan ole juurikaan tekemistä esimerkiksi seksin nautinnollisuuden kanssa, vaan se on enemmänkin miehisyyden mitta.
– Siihen kulminoituu niin paljon miehisyyttä. Siis kelatkaa, noin 14 senttimetriin, hän nauraa.