Ensitreffit alttarilla -Miika sai treffi-ilmoituksella naisen! "Ihanaa kun olen löytänyt oman rakkaan"

Ensitreffit alttarilla -ohjelman 8. tuotantokaudella mukana ollut Miika kuvaa aktiivisesti elämäänsä muun muassa somepalvelu Tiktokiin. Miika etsi ohjelmassa rakkautta, mutta joutui pettymään, kun liitto Tuulan kanssa kariutui jo kesken ohjelman kuvausten.
Video: Dannyn 7 Kuolemansyntiä Jakso 6: Ylensyönti
Miika kertoi joulukuussa sometileillään olevansa valmis uuteen parisuhteeseen. Hän julkaisi tuolloin avoimen deitti-ilmoituksen, jossa kertoi arjestaan mielenkiinnon kohteistaan.
– Tahtoisin löytää ihan tavallisen naisen, jonka kanssa kokea elämää ja mahdollisesti perustaa joskus perheen, Miika kirjoitti.
Miikan toive kumppanista on nyt käynyt toteen. Hän julkaisi sunnuntaina (23.3.) Instagram-tilillään rakkautta henkivän päivityksen. Kuvaan on ikuistettu Miikan jalat ruskeissa nahkakengissä sekä häneen nojautuvan naisen jalat, joita somistavat piikkikorot.
- Han Solo löysi viimein prinsessa Leiansa, Miika kirjoittaa kuvan ohessa viitaten fanittamiinsa Tähtien sota -hahmoihin.
- En voinut kuvitella että löytäisin jotain tällaista elämääni, mutta on ihanaa kun olen löytänyt oman rakkaan, Miika hekumoi.
- Ihmisen joka ei esitä mitään roolia, ei pelaa ihmissuhdepelejä vaan pleikkaria, todella huomaavaisen ja herttaisen naisen. Hänet joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja jolle riitän omana itsenäni, Miika kehuu sydänemojin kera.
- Voin siis tyytyväisenä todeta olevani onnellisesti parisuhteessa ja että tekemäni TikTok deittimainos oli hyvinkin onnistunut. Mikä vaan on mahdollista kun uskaltaa rohkeasti heittäytyä ja olla oma itsensä, Miika kirjoittaa.
Miika lisää päivityksessään, että hänen kumppaninsa ei käytä sosiaalista mediaa.
- Koska en halua vetää ketään somen tai lehtien arvosteltavaksi, toisen ollessa some vapaa, toivoisin että porukka jättäisi meidät rauhaan, Miika summaa.
Kommenttikentässä Miika avaa tuntemuksiaan.
- Ajattelin asian niin että vaikka suhdestatukseni olisikin julkinen niin suhde on silti yksityinen, hän kitetyttää.
Ensitreffit alttarilla -Miika nikkaroi erikoisen huonekalun: "Olen jo luovuttanut naisten suhteen"
Pariskunnalle on tulvinut somessa paljon onnitteluja.
- Tätä uutista olen odottanut. Kilokaupalla onnea teille, yksi kommentoija kirjoittaa.
- Onnea! Kaiken onnen olet ansainnut, toinen summaa.