Ensimmäinen pari poistui yhdessä Temptation Islandilta, mutta mitä heille kuuluu nyt? Mitte pudottaa hätkähdyttävän pommin TIS-Extrassa: "Minä jätin Sonyan"
Tämän kauden ensimmäinen TIS-pari Sonya ja Mitte päättivät lähteä ohjelmasta kotiin pariskuntana.
Parin jännittävä viimeinen iltanuotio nähtiin tänään torstaina (15.4.) Nelosella. Sonya ja Mitte keskustelivat pitkään Miten ja sinkku-Nannan suutelusessioista.
Sonyan mukaan hän oli ennen kuvauksia luullut, että hän itse olisi se, joka satuttaisi Mitteä Viettelysten Saarella. Mitte kuitenkin pussaili Nannaa myös unelmatreffeillä.
- On ihan uskomatonta, että sä olet jatkanut sitä. Se on se, mikä mulla ei mene kaaliin. Että sinä olet tehnyt sen minulle, Sonya totesi Miten ja Nannan unelmatreffien tapahtumista.
Miten mukaan hän hämmentyi Sonyan iltanuotiovideoista, joissa nainen viihtyi sinkku-Nicon kanssa tiiviisti.
- Yritin sivuttaa niitä ajatuksia ja tunteita, mutta videot vei voiton, Mitte totesi.
Keskustelun aikana selvisi, että parilla on vielä paljon puhuttavaa. Sonya kertoi haluavansa suhteen, jossa luottamus on kohdallaan. Hänen mukaan Mitte on rikkonut rajoja sekä heidän luottamusta saarella.
Lopulta pitkän juttutuokion jälkeen juontaja Sami Kuronen kysyi legendaarisen kysymyksen parilta.
- Miten te poistutte Temptation Islandilta?
- Yhdessä, Mitte sanoi.
- Se tuli varovaisesti, Sonya totesi nauraen.
- Kyllä me poistutaan yhdessä, mutta meillä on paljon asioita, mistä pitää keskustella, Sonya sanoi lopulta.
Jakson päättymisen jälkeen TIS-Extrassa selviää, miten Sonyalla ja Mitellä nykyään menee. Katsojien yllätykseksi pari saapuu haastatteluun erikseen. Mitte tapaa ensimmäisenä Samin ja analyysisetä Harri Moision.
- Miksi istut siinä yksin? Sami kysyy.
- Kun päästiin kotiin, niin minä jätin Sonyan, Mitte toteaa.
Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21.