Emmi Suuronen vahvistaa asian: "Ehkä kysytyin kysymys tänä vuonna"

Ex-missi Emmi Suuronen on saanut lukuisia viestejä töihinsä liittyen.
Miss Suomi -kilpailussa vuonna 2021 ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kruunattu Emmi Suuronen, 28, avaa työkuvioitaan.
Arkistovideo: Minkälaista palautetta Emmi Suuronen toivoo saavansa katsojilta Diilistä?
Diili-ohjelmassakin kilpaillut Emmi Suuronen kertoi elokuussa 2022 irtisanoutuvansa työstään rakennusmestarina.
– IRTISANOUDUIN TÖISTÄ. Huh - onpa vaikea sanoa tätä julki ja vielä vaikeampi oli tehdä tämä päätös! Päätös on kytenyt erilaisten käänteiden kautta jo jonkin aikaa ja on saanut pohtimaan elämääni, mitä siltä todellisuudessa haluan sekä mitä annettavaa sillä voisi olla, Emmi kirjoitti tuolloin somekanavallaan.
Samalla Emmi kertoi, että hän silti rakastaa työtään.
– Rakentaminen on se juttu, jossa saa kehittää itseään jatkuvasti ja se on vienyt mua lähes kymmenen vuoden ajan pitkän polun, hän mainitsi.
Emmi kuitenkin paljasti taannoin Seiskalle, ettei hän oikeastaan missään vaiheessa edes lopettanut töitään rakennusmaalla.
Akseli Hervelin kanssa seurusteleva Emmi Suuronen teki vaikean päätöksen: "Irtisanouduin töistä"
Yrittäjyys kutsui
Nyt Emmi Suuronen paljastaa myös somessa, ettei suinkaan olekaan jättänyt töitään raksalla.
– Ehkä kysytyin kysymys tänä vuonna: Etkö lopettanut raksalla? En - teen edelleenkin, mutta yrittäjänä, Emmi kirjoitti Instagramissa.
Burgerimies Akseli Herlevistä alkuvuodesta eronnut Emmi näkee tulevaisuuden työsuunnitelmat kiintoisana.
– Tästä oon iloinen, että hommat pyörii ja on päässyt laajentamaankin tekemistä. Rakennusala on laaja kenttä! Yrittäjänä pystyn järjestämään ja yhdistämään kalenterin paremmin myös muihin hommiin. Rakennusala tulee kulkemaan matkassa mukana jollain muotoa varmasti aina ja uusia suunnitelmiakin sen saralle on.
Emmi Suurosen työnkuviin kuuluu lisäksi muun muassa juontohommat.
Kotia etsivällä Emmi Suurosella on yksi kriteeri uudelle asunnolleen