Elokuva-arvostelu: Dokumenttisarja Bill Cosbysta on traumaattinen ruumiinavaus - näin rakastetusta tv-isästä tuli sarjaraiskaaja

Sundancen elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut dokumenttisarja perkaa totuutta viihdyttäjälegenda Bill Cosbyn, 84, seksuaalirikoksista.
Yksinoikeudella Paramount+-palvelussa julkaistu We Need to Talk About Cosby on ansiokas syväluotaus Cosbyn uraan, merkitykseen kansallisena ikonina sekä arvon romahtamiseen miljoonien silmissä, kun syyllistyminen kymmenien naisten huumaamiseen ja raiskaamiseen paljastui.
Cosby nousi kuuluisuuteen jo 1960-luvulla nerokkaana stand-up-koomikkona sekä dekkarisarjalla Minä vakooja (1965-1968). Kyseessä oli ensimmäinen tv-sarja, jossa afroamerikkalainen esitti tasaveroista pääosaa valkoisen näyttelijän rinnalla.
Elokuva- ja tv-roolien lisäksi Cosbyn viihdeimperiumi kasvoi Grammy-palkituilla komedia-albumeilla, mainoksilla sekä lastensarjalla Fat Albert and the Cosby Kids (1972-1985), jonka merkitys 1970- ja 80-luvuilla varttuneille mustille oli valtava.
Valistajan roolissa hyvin viihtyneen koomikon suosio saavutti huippunsa komediasarjalla Bill Cosby Show (1984-1992), joka oli valtavan suosittu myös Yhdysvaltain ulkopuolella. Kotimaassaan sarja keräsi television ääreen parhaimmillaan 65 miljoonaa amerikkalaista – neljänneksen maan silloisesta asukasluvusta.
Yli roturajojen vyöryvän suosionsa myötä Cosbya alettiin kutsua koko Amerikan isäksi, jonka henkilökohtainen omaisuus kasvoi 400 miljoonaan dollariin.
TMZ: Seksirikostuomiota istuva Bill Cosby luennoi vankitovereilleen vanhemmuudesta!
Itsekin Cosby-universumin parissa kasvaneen W. Kamau Bellin ohjaama sarja kutsuu kameran eteen lukuisia henkilöitä, joihin kuuluu myös Cosbyn entisiä työtovereita ja uhreja. Näiden kertomukset kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta eivät jätä mitään epäilyn varaan.
Tällä hetkellä Cosbyn uhriksi joutuneita naisia tiedetään olevan ainakin yli kuusikymmentä, mutta todellinen lukumäärä saattaa olla jopa kaksinkertainen. Monet uhreista eivät tule välttämättä koskaan julkisuuteen, koska Pennsylvanian korkein oikeus kumosi Cosbyn seksuaalirikostuomion kesäkuussa 2021 ja vapautti tämän vain vajaan kolmen vankilavuoden jälkeen.
Neliosainen We Need to Talk About Cosby on kiehtova ja traumaattinen ruumiinavaus, jonka kohde vajosi koko kansakunnan rakastamasta tv-isästä shokeeraavaksi sarjaraiskaajaksi. Monet sarjan haastateltavat prosessoivat yhä pettymystään ja epäuskoaan, joka on käsinkosketeltavaa.
Se ei ole kuitenkaan mitään verrattuna Bill Cosbyn uhrien kokemuksiin.