Hyppää pääsisältöön
Bill Cosby

TMZ: Seksirikostuomiota istuva Bill Cosby luennoi vankitovereilleen vanhemmuudesta!

Pennsylvanialaisessa vankilassa seksirikostuomiota istuva Bill Cosby, 81, on saanut aikansa kulumaan luennoimalla. Cosbyn edustaja Andrew Wyatt kertoo viihdemedia TMZ:lle, että mies pitää viikottaisia luentoja tovereilleen telkien takana.

Luentojen aiheina ovat muun muassa lasten kasvattaminen, päihteetön elämä sekä tuomion jälkeen koittava siviiliarki työnhakuineen. Vangit ovat mieltyneet tv:stä tutun toverin esiintymisiin, ja kuulemaan on saapunut parhaimmillaan jopa sata miestä.

Moni muistaa Cosbyn televisiokasvona. Viihdealan töiden lisäksi hän on lukenut itsensä kasvatustieteiden tohtoriksi.

Cosbyn menestyksekäs ura tuhoutui, kun totuus miehestä ja hänen taipumuksista alkoi paljastua. Kymmenet naiset kertoivat Cosbyn ensin huumanneen ja sitten käyttäneen seksuaalisesti hyväksi. Viime syksynä, pitkän oikeusprosessin päätteeksi, Yhdysvaltojen virallinen isähahmo passitettiin suljettuun vankilaan suorittamaan tuomiotaan. Cosby viettää telkien takana ainakin seuraavat kaksi vuotta.

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
All over press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!