Ellan hermot kireänä Big Brother -talossa: ”Olen niin kyllästynyt – ei saa edes n**sia!” - Kristiinalta viiltävä kuitti perään!

Big Brother -talon olohuoneessa Ella, Paula, Arttu ja Olli-Pekka keskustelivat siitä, että asukkaat nukkuvat täydessä valaistuksessa. Ella tuskaili asian kanssa, eikä peitellyt ärsyyntymistään. Paula muistutti häntä omasta tilanteestaan.
- Valot makkarissa ovat kaikille. Minä nukun valoseinää vasten, joten tämä on pahin juttu minulle, Paula sanoi.
Ella ja Arttu ovat muhinoineet talossa useaan otteeseen, ja heidän intohimoiset hetkensä ovat toteutuneet aina iltaisin asukkaiden mentyä nukkumaan. Ella oli kuullut, että hänet ja Arttu halutaan erottaa toisistaan.
-Tuossa spekuloitiin, ketkä nukkuvat olohuoneessa ja ketkä makuuhuoneessa. Julia ja Marko olivat, että koko hallitus yhtä lukuun ottamatta haluavat, että Ella ja Arttu nukkuvat eri huoneissa, koska ei saa nukuttua, Ella sanoi.
- Minulla on korvissa tupot, niin en kuule mitään, Paula totesi.
Ella huomautti, että Kristiina on ilmaissut ärsyyntymisensä asiasta.
- Vissiin Krisse on kuullut ja häntä häiritsi. Mutta mitä odottaa, jos laittaa 16 aikuista asumaan yhdessä kolme kuukautta. Väistämättä tulee jotain ihmissuhdekuvioita. Jos jotain ärsyttää pussailun äänet, niin…
Tässä vaiheessa Olli-Pekka puuttui keskusteluun ja Ellan valitusvirteen.
- Mutta siinä on se, että pitää ottaa muut huomioon, eikä olla niin itsekäs ja pitää muut hereillä. Voi tulla tänne (olohuoneeseen), missä ei ole muita. Sitten se on kaikki ok, hän totesi.

-Tai muut voivat sanoa sen, Ella sanoi vastaan.
-No sitä on kyllä sanottu, mutta ei kiinnosta, Olli-Pekka sanoi ja pyöritteli silmiään.
Ellan ärsyyntyminen kasvoi keskustelun edetessä. Lopulta hän ei pystynyt pidättelemään tuntemuksiaan.
- Ei vittu mä en jaksa tätä! Olen niin loppu tähän perkeleen pelleilyyn! Saa edes nussia! Olen niin kyllästynyt näihin ihmisiin, tähän taloon, näihin tehtäviin! Ei saa päättää mitä tekee, missä tekee, kenen kanssa tekee, hän mesosi.
Paula heitti vettä myllyyn sanomalla, että tulevat nimeämiset ovat varmasti mielenkiintoisia, koska ihmisten hermot ovat kireällä.
- Äänestäkää minut vaan vittuun, sillähän se lähtee. Ne ongelmat, Ella sanoi.
Olohuoneeseen tullut Kristiina sivalsi Ellaa kunnolla.

- Totta. Sinähän sen sanoit, Kristiina piikitteli ja sai Artun nauramaan.