Elämäni biisi -laulaja JP Leppäluoto sai pojaltaan järkyttävän vastauksen

Elämäni biisi -laulaja JP Leppäluoto sai pojaltaan järkyttävän vastauksen

50 vuotta täyttävä laulaja JP Leppäluoto suhtautuu kouluttamattomuuteensa siunauksena.

Mainos
Mainos päättyy

Elettiin 1980-luvun puoliväliä Raahessa, ja televisiosta kymmenvuotiaan pikkupojan silmiin oli osunut amerikkalaisen Kiss-yhtyeen Animalize-albumin mainos. Leoparditrikoissa pomppivat rokkikukot tekivät sellaisen vaikutuksen, että bändi piti perustaa.

Sen nimeksi valittiin Killers. Rummuiksi vohkittiin kasvimaalta kurkkupurkkeja, ja sifonkihuiveja sisältänyt esiintymislook kopioitiin Dingolta ja Hanoi Rocksilta, koska kilpailu tytöistä oli äärimmäisen kovaa. Ensimmäinen keikka oli kellarikäytävän L-mallisessa mutkassa, jonka kulman takana oleva käytäväpätkä oli takahuone.

– Minun piti olla laulaja, mutta minä jänistin. Sanoin rumpalille, että sinä laulat ja minä soitan rumpuja. Metelöimme sitten jonkun aikaa, kunnes isäpuoli tuli hakemaan minua ja sanoi että syömään, Leppäluoto nauraa.

JP ja Tero Vesterinen kuuluvat Venla-palkitun Elämäni biisin tähtikaartiin.
JP ja Tero Vesterinen kuuluvat Venla-palkitun Elämäni biisin tähtikaartiin.
Mainos
Mainos päättyy

Ollaan Nokian Tehdassaaressa, Nokia-yhtiön toistasataa vuotta sitten valmistuneella entisellä tehdasalueella, jossa Leppäluodolla on nykyään työtila. Täältä on lyhyt matka Tampereelle, missä Leppäluoto asuu ja missä kuvataan Ylen TV2:n lauantai-iltojen hittiohjelma Elämäni biisi.

Omien kokemusten kautta

Leppäluoto on kuulunut Elämäni biisin solistikaartiin vuodesta 2022 lähtien. Raskaan rockin esittäjänä tunnetuksi tulleelle Leppäluodolle Elämäni biisi on suonut myös tilaisuuden esittää monenlaista musiikkia.

– Genreaidat ovat kaatuneet rytisten. Kun nuorena heavylaulajana asenne oli, että kaikki muu on kuuntelematta paskaa, niin nyttemmin olen huomannut, että samasta asiasta on kyse, musiikista.

Hän kuvaa suositun televisio-ohjelman tuomaa tunnettuutta järkälemäiseksi.

– Kyllä sen huomaa, että miljoona ihmistä katsoo sitä. Se tarkoittaa, että maitokaupassa joka kuudes tuntee. Mutta television vaikutus tuli viiveellä, kun vertaa Yöhön. Se vaikutti yhdessä yössä.

Mainos
Mainos päättyy

Yön solistina Leppäluoto saa esitettäväkseen kappaleita, jotka ovat vahvasti henkilöityneitä yhtyeen edesmenneisiin aiempiin laulajiin.

JP on ollut YÖn solistina pian vuoden.
JP on ollut YÖn solistina pian vuoden.

Olli Lindholm ja Jussi Hakulinen ovat tehneet biisejä, jotka ovat suurempia kuin esittäjänsä. Minä en voi lähestyä niitä kuin oman elämäni ja omien kokemusteni kautta, ja viime kesän festarien perusteella se on uponnut yleisöön.

Marraskuussa syntymisen siunaus

Leppäluoto varttui Raahessa, jossa "kaikki halusivat Rautaruukille töihin", kuten hän asian muistaa. Siellä olivat myös Leppäluodon enot, duunariesikuvat, ja sinne hänkin oli jo päätymässä valmistuttuaan ammattikoulusta lvi-asentajaksi luokkansa toiseksi parhaana.

– Kaksi parasta otettiin vakisopimuksella, ja kaikki piti olla selvää, mutta sitten huomattiin, että en ollut vielä 18, koska olen syntynyt marraskuussa. Olen jälkeenpäin miettinyt, että se oli tärkeä käännekohta. Jos sinne olisin mennyt, sinne olisin jäänyt.

Mainos
Mainos päättyy

Leppäluoto päätyi Rautaruukin teollisuusoppilaitokseen, jonne pääsy tuntui lottovoitolta, koska opiskeluajalta maksettiin palkkaa. Hän opiskeli nosturinkuljettajaksi sulatolla, mutta jatkoi koko ajan bändiharrastustaan.

Sen Leppäluoto uskoo perineensä isältään, joka soitti Raahessa Lievä mielenhäiriö -yhtyeessä rumpuja ja lauloi. Sekalaisia töitä tehneelle isälle musiikki on ollut elinikäinen harrastus, mutta Leppäluodon unelmat ammattimuusikkoudesta alkoivat muuttua konkreettisemmiksi sen jälkeen kun hänet oli pestattu laulajaksi metallibändi Charoniin.

JP on soittanut lukusissa bändeissä nuoruudestaan lähtien.
JP on soittanut lukusissa bändeissä nuoruudestaan lähtien.

– Annoin nosturikopista haastattelua jonnekin Italian radioon ja yritin saada selvää, mitä kysyttiin. Silloin mietin, että ei saakeli, jotain muuta voisi keksiä, Leppäluoto kertoo.

Leppäluoto muutti Tornioon ja alkoi "opiskella elämää ja mediaa". Hän lauloi vuosien mittaan useammassa kokoonpanossa, mutta teki samalla sekalaisia töitä milloin paikallisradion mainostuottajana, milloin varastomiehenä, milloin kirjapainossa.

– Meni tosi kauan ennen kuin pystyin jättämään päivätyön, olisiko se ollut 2012 tai 2013.

Tuurista kiinni, mitä tulee

Pari kaljaa ja rykäisy oli vuosien ajan Leppäluodon lämmittely keikalle. Laulamaan hän sanoo joutuneensa opettelemaan vasta vajaat kolme vuotta sitten, kun ääniongelmien syyksi paljastui äänihuulesta löytynyt polyyppi.

Se poistettiin onnistuneesti, ja sen jälkeen Leppäluoto on suhtautunut uudella tavalla instrumenttiinsa.

– Harjoittelin kaksi kuukautta intensiivisesti foniatrin ohjeilla. Muistan, miten hän sanoi, ettet sinä enää pelaa Mestistä, vaan Liigaa, joten pitää muistaa venyttelyt ja verryttelyt.

Laulamista Leppäluoto on opiskellut omin päin kuuntelemalla taitavampien tekemistä ja oivaltamalla itse. Varsinaisia lauluopintoja hän ei ole koskaan suorittanut.

– Olisi tämän voinut tehdä paljon helpomminkin, Leppäluoto hymyilee.

Jos laulamisen tekniikka on vuosien mittaan kehittynyt, syy laulaa ei ole muuttunut.

– Minusta tuntuu, että sillä keinolla pystyn ilmaisemaan itseäni syvemmällä tasolla. Olen ollut elämässäni sarjaharrastaja, tehnyt kaikennäköistä 110-prosenttisella innolla. Kaikki muut harrastukset ovat jääneet, mutta musiikki on pysynyt teinivuosista asti. Se on intohimo. Kaikki suurimmat unelmani ovat liittyneet siihen. Jotenkin se olen minä.

Myös lauluntekijänä Leppäluoto on itseoppinut. Siksi hänen musiikillinen haaveensa on aina se seuraava biisi.

– Lähden aina alusta, aivan kuin en olisi koskaan tehnyt. Siinä on seikkailun ja löytämisen halua. Ajattelen että wow, teen taas tyhjästä, vaikka ei se tietenkään tyhjästä synny, vaan siinä kierrätetään kaikkea mitä muistipankista löytyy. Ehkä kouluttamattomuuden siunaus on, ettei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee, Leppäluoto nauraa.

Hän saattaa herätä yöllä mielessään uusi kappale, mutta lopputulos saattaa kuulostaa erilaiselta kuin alkuperäinen ajatus.

– Rehellisesti sanottuna on ihan tuurista kiinni, mitä siitä tulee. Mutta niin minä olen elämänikin elänyt. Joka nurkan takana on yllätys, Leppäluoto nauraa.

Leppäluodolla on kaksi lasta, tytär ja poika. Poikansa kanssa Leppäluoto keskusteli tämän tulevaisuudensuunnitelmista ja sai "hienon mutta järkyttävän" vastauksen.

Elämäni biisi jää pian tauolle. Edessä on vielä ykis juhlajakso.
Elämäni biisi jää pian tauolle. Edessä on vielä ykis juhlajakso.

– Poika sanoi, että haluaisi olla kuten minä. Minun piti käväistä toisessa huoneessa, kun tippa oli tulla linssiin.

Isän arvion mukaan poika on laulajana paljon pitemmällä kuin hän itse samassa iässä. Mutta yhdessä suhteessa poika muistuttaa isäänsä.

– Sanoin, että ota oikotie, mene laulutunnille. Ei se perhana mene. Ihan sama mitä sanoo, jokaisen on käytävä oma polkunsa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan