Yön uusi laulaja JP Leppäluoto myöntää: En voi täyttää Olli Lindholmin saappaita

Yön uusi laulaja JP Leppäluoto myöntää: En voi täyttää Olli Lindholmin saappaita

Elämäni biisistä tuttu muusikko ei yritä korvata Olli Lindholmia tai Jussi Hakulista.

Mainos
Mainos päättyy

Useista metalliyhtyeistä ja Elämäni biisi -ohjelmasta tuttu JP Leppäluoto, 49, on kiinnitetty Yö-yhtyeen uudeksi laulajaksi. Legendaarinen bändi nähdään uuden keulakuvansa kera festarilavoilla ensi kesänä.

– Totta kai sitä ensimmäisenä mietin, kenen saappaisiin tässä astutaan. Sitten tajusin, etten voi täyttää kenenkään saappaita. Minulla on oltava omat kengät jalassa, JP pohtii Seiskalle.

Olli Lindholm teki pitkän uran Yö-yhtyeen solistina. Hän kuoli helmikuussa 2019.
Olli Lindholm teki pitkän uran Yö-yhtyeen solistina. Hän kuoli helmikuussa 2019.

Elämäni biisi nosti JP Leppäluodon kuuluisuuteen: ”Välillä pitäisi ehkä muistaa, kun hölmöilee kadulla"

Mainos
Mainos päättyy

Olen tullut kotiin

JP oli yksi laulajista, jotka esiintyivät Yö 40 vuotta -juhlakonsertissa Tampereen Nokia-areenalla viime maaliskuussa. Yön kappaleet ovat alusta saakka tuntuneet siltä kuin ne kertoisivat hänen elämästään.

– 40-vuotisjuhlakeikasta asti minusta on tuntunut siltä kuin olisin tullut kotiin. En olisi arvannut, että Yön tekstit ja biisit tuntuisivat näin omilta.

– Ihmisen poika liippaa niin läheltä omaa elämää, että ensimmäisillä esityskerroilla tuppasi tippa tulemaan linssiin. Omassa elämässäni on samoja kipukohtia.

JP vakuutti Yön 40-vuotisjuhlakeikalla. Tuolloin yhtyeen lauluja esittivät myös Suvi Teräsniska, Herra Ylppö, Pauli Hanhiniemi ja Jay Lewis.
JP vakuutti Yön 40-vuotisjuhlakeikalla. Tuolloin yhtyeen lauluja esittivät myös Suvi Teräsniska, Herra Ylppö, Pauli Hanhiniemi ja Jay Lewis.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan