
Ei lääkehoitoa! Asentohuimauksesta kärsivä tangokuningatar Pirita Niemenmaa: Olen itse oppinut, miten kohtauksen saa loppumaa
Hallitseva tangokuningatar Pirita Niemenmaa, 36, sai kuusi vuotta sitten rajun pyörrytyskohtauksen, jossa huone tuntui tanssivan ympärillä.
Pirita meni lääkäriin, jolloin selvisi, että pyörrytys johtui hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta. Kyse sisäkorvan kaarikäytävien toimintahäiriöstä, kun käytäviin kertynyt sakka aiheuttaa pyörryttävän tunteen.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen kohtauksia on tullut silloin tällöin, mutta ne ovat olleet lievempiä.
– Joskus makuulla ollessa tai vain päätä kääntäessä tunnen, että kohtaus on tulossa. Pystyn nykyisin kuitenkin pysäyttämään sen etsimällä erilaisen asennon.
– Ihmettelen sitä, että ensimmäinen kohtaus oli niin valtava, kun nämä sen jälkeiset kohtaukset ovat tuntuneet helpommilta, Pirita hämmästelee.
Vaivaa helpotetaan yleensä asentohoidolla, jonka tarkoituksena on saada sakka liikkumaan ja huimaus katoamaan. Vaivaan ei käytetä lääkehoitoa.
– Itse en saanut asentohoitoon neuvoja. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen olen itse oppinut, miten kohtauksen saa loppumaan melko nopeasti, Pirita kertoo.