Eeva Litmasen mitta tuli täyteen – näyttelijäkonkari pyörsi päätöksensä

Eeva Litmanen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijäliiton senioritalossa asuva Eeva Litmanen, 77, myi kesäpaikkansa, mutta tuli katumapäälle, kun koronakausi alkoi.

Jo 1970-luvulta saakka kesiään mökkimaisemissa viettäneelle Eevalle tuli mitta täyteen jo ensimmäisestä kaupunkikesästään. Niinpä hän hankki toissakeväänä Nummi-Pusulasta lammen rannalta talviasuttavan mökin. Eeva rakastaa kukkienhoitoa ja mökillä puuhastelua. Lorviminen sen sijaan ei kiinnosta lainkaan.

– Vointini on hyvä. Vitsailenkin aina, että minulla on kaikki alkuperäisosat tallella, hampaita toki hiukan vähemmän.
– Vointini on hyvä. Vitsailenkin aina, että minulla on kaikki alkuperäisosat tallella, hampaita toki hiukan vähemmän.

Näyttelijäkonkari Eeva Litmasen elämänrytmi meni uusiksi – ”Ei ole kauheasti ollut vaihtoehtoja”

– Olin lokakuuhun saakka mökillä hyvin usein. Kun sitten alkoi olla liian pimeää, tuntui typerältä jäädä sinne yksin. Talvella siellä voi tehdä vain samoja asioita kuin kaupungissa, eli lukea kirjaa tai katsoa televisiota. Sen lisäksi mökkiä täytyy vielä lämmittääkin, Eeva sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

Juuri pimeys ahdistaa Eevaa.

– En viihdy mökillä yksikseni, hän myöntää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan