
Diili-Jamilla on tuhansia ulosotossa, paljastaa Seiskalle: "En ole kertonut asiasta tuotannolle"
Seiskan selvityksen mukaan Diili-kilpailija Jami Haajasella, 29, on merkittäviä rahahuolia.
Jamin kolmesivuisessa ulosottorekisterissä on kaikkiaan 13 merkintää. Kokonaissumma on yhteensä 15 312, 41 euroa.
Jami on todettu joko varattomaksi, tai perittäessä on todettu suppean ulosoton este, joten kaikkien laskujen perintä on keskeytetty.
Omiaan Diili-kilpailijalta hakevat niin perintätoimistot kuin vuokra-asuntoja välittävä yhtiö. Yksi parkkisakko on myös eksynyt ulosottoon.
Rekisterin perusteella Jami on myös aikaisemmin häädetty asunnostaan. Tuorein merkintä on helmikuulta, ja vanhin vuoden 2020 syyskuulta.

Diili-kilpailija Dora Palmroos on viimeisillään raskaana - aikoo kuvata synnytyksensä
Seiska tapasi Jamin Diili-ohjelman lehdistötilaisuudessa.
- En ole kertonut asiasta tuotannolle tai osallistujille ennen ohjelman kuvauksia. Koin, että nämä ovat omia asioitani, ja hoidan ne itse kuntoon, hän kommentoi ulosottovelkojaan Seiskalle.
Jamin mukaan korona-aika on vaikuttanut talouteensa merkittävästi. Hän aikoo kuitenkin hoitaa asiansa kuntoon.
- Minulla on ollut palkkaturvasaatavia aika paljon. Olen joutunut ottamaan lainoja ja sellaista. Oli sellainen heikko juttu.
- Nämä ovat sellaisia vastoinkäymisiä. Ne hoidetaan ajan mukaan pois, ja mennään eteenpäin. Nämä eivät pysäytä minua, mutta ne roikkuvat mukanani koko ajan. Yritän saada ne alta pois, Jami toteaa.
Temptation Island -Eetun ulosottoahdinko kasvaa: jo yli 7 000 euroa velkaa voudille