Dani-rakkaansa kanssa Espanjassa asuva TIS-Eve julkaisi itsestään ennen ja jälkeen -kuvia: Häkellyttävän nopea muutos

Temptation Island Suomesta tuttu Eveliina Uosukainen on päivittänyt Instagram-tililleen kuvia vartalostaan, joka on kiinteytynyt viime aikojen treenin myötä.
Espanjassa yhdessä rakkaansa Daniel ”Bile-Dani” Lehtosen kanssa asuva Eve on julkaissut maanantaina (28.3.) useita kuvia sisältävän päivityksen. Ennen ja jälkeen -tyyppisistä kuvista huomaa liikunnan tuomat hyödyt hänen kropassaan. Nainen on uusimmissa kuvissa timmissä kunnossa.
- Tärkeintä on aloittaa! Jo kuukaudessakin alkaa jo tapahtumaan paljon, kahdessa vielä enemmän! Eve muistuttaa seuraajiaan.
Kaupallisessa yhteistyössä tehdyssä julkaisussa Eveliina markkinoi valmennusta, jonka kautta hän on itsekin saanut tuloksia aikaan.
Eve on jakanut aiemminkin tämän vuoden puolella otoksia urheilullisesta arjestaan.
Eveliina ja Dani esiintyivät Temppareissa kumpikin tahoillaan sinkkuina ohjelman ensimmäisillä kausilla. Neljännelle tuotantokaudelle he osallistuivat pariskuntana, jollaisena he myös palasivat Suomeen ohjelman kuvauksista. Dani on osallistunut Temppareiden jälkeen myös Suurimpaan pudottajaan ja Selviytyjiin.
- Kuusi (6) vuotta on tämä maailman kaikista naisista kaunein (ainakin mun mielestä) jaksanut katsoa tätä hövelöä miestä! Dani kirjoitti tammikuussa.
TIS-Eveliinan ja Bile-Danin hääsuunnitelmat jäissä - avoin tilitys: "Meidän hääkassa paloi ilmaan"