Cheekin ulosottorekisteri yllättää: Jätemaksut ulosotossa

Jare Tiihonen
Mainos
Mainos päättyy

Jare Tiihonen, 41, tunnetaan tarkkana talousmiehenä, joka hoitaa raha-asiansa säntillisesti. Siksi onkin yllättävää, että häneltä löytyy kahden sivun mittainen ulosottorekisteri.

Surullinen päätös ystävyydelle: Jare Tiihosta huijattiin yli 100 000 eurolla

Viime ja tänä vuonna ex-räppäriltä on lipsahtanut ulosottoon esimerkiksi peräti viidet jätemaksut, joista neljä hän toki on jo hoitanut. Huhtikuussa perintään tullut 114 euron jätemaksu on vielä maksamatta, joten vouti karhuaa sitä ulosoton kautta.

Jare Tiihosen jätemaksut ovat päätyneet ulosottoon. Ex-räppäri on maksanut velkansa lukuunottamatta viimeistä 114 euron suuruista rästiä.
Jare Tiihosen jätemaksut ovat päätyneet ulosottoon. Ex-räppäri on maksanut velkansa lukuunottamatta viimeistä 114 euron suuruista rästiä.
Mainos
Mainos päättyy

Jare Tiihosella suolaiset oikeudenkäyntikulut – joutuikin itse maksumieheksi

Ulosottoon on mennyt muun muassa myös 242 euron liikennevakuutusmaksu, mutta sen Cheek on kuitannut jo viime vuoden lopulla.

Ex-räppärin ulosottorekisterin ensimmäiset merkinnät ovat keväältä 2022, joten hän on voudille varsin tuore tuttavuus. Seiskan tiedot ovat viime viikon tiistain rekisteritilanteesta.

Jare Tiihonen poltti päreensä käräjillä - lopulta pyysi anteeksi: rahakysymys oli liikaa

Jare viestitti managerinsa Carla Ahoniuksen välityksellä, ettei hänellä ole tarvetta kommentoida ulosottorekisteriään.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Cheekin ulosottorekisteri yllättää: Jätemaksut ulosotossa