Cheek avautuu uransa alusta - baaritiskin pääty oli vakiopaikka: Alkoi melkein jo hävettää!
Räppäri Cheek eli Jare Tiihonen, 36, oli tuttu näky Lahden Diva-yökerhon baaritiskillä 2000-luvun alkupuolella. Harva osasi ajatella, että aloitteleva räppäri, jonka housut roikkuivat puolitangossa ja lippis oli hoppityyliin vinossa, muuttaisi Suomen musiikkihistoriaa.
– Divan tiskin pääty oli meille tukikohta, jossa jatkuva päivystäminen alkoi jossain vaiheessa melkein jo hävettää. Jos emme olleet keikoilla, olimme siellä. Tiskin päädyssä, Bacardi-logon alla oli räppijengimme Fifth elementin paikka, Cheek nauraa.
– Diva-yökerhoja oli siihen aikaa monissa kaupungeissa, ja se loi meidän vuoden keikoille perusrungon, kun kiersimme ne pari kertaa vuodessa läpi – siihen muut keikat päälle.
Keikkoja on ollut tähän mennessä yli 1 200, löysät räppivaatteet ovat vaihtuneet trendikkäisiin merkkivaatteisiin ja hiukset on aina viimeisen päälle laitettu.
Tänä viikonloppuna Cheekin ura päättyy Lahden mäkimontussa järjestettäviin Valot sammuu -konsertteihin.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!