Bollywood-kuvauksissa omat henkivartijat! Miss Suomi -kilpailija Viivi Altonen on kansainvälinen kaunotar!

Vääksyn hotelli Tallukassa nähtiin viime viikonloppuna missikauneutta pandemian keskellä.
Tallukassa kuvattiin Matkalla Miss Suomeksi -realitysarjaa.
Finalistikymmenikön seulominen ei taatusti ole helppoa, sillä missikattaus on poikkeuksellisen monipuolinen. Tallukan hotellikämppikset Annika Piitulainen ja Viivi Altonen ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Tamperelaisella tummaveriköllä Viivillä, 23, on takataskussaan mallisopimus sveitsiläiseen mallitoimistoon. Kansainväliselle kaunottarelle on tullut tutuksi myös kaukaisemmat catwalkit Etelä-Aasiaa myöten.
– Vuonna 2016 olin Intiassa muutaman kuukauden mallintöissä. Samalla reissulla päädyin myös Bollywood-elokuvaan, jonka kuvauksissa minulla oli omat henkivartijat ja kaikki. En ole missään saanut sellaista kohtelua, hän ihastelee.