Björn ”Nalle” Wahlroos ponnisti akateemiselta uralta liike-elämän huipulle: On selvää, etten olisi koskaan voittanut Nobelia

Björn Wahlroos
Mainos
Mainos päättyy

Urallaan satojen miljoonien eurojen omaisuuden luonut Sampo-konsernin ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos, 69, ei syntynyt platinalusikka suussa.

Helsinkiläisen kansliapäällikön poika oli vasemmistoradikaali, joka teki myöhemmin akateemisen uran.

Nalle (vas.) oli vielä 1970-luvun alussa vasemmistoradikaali. – Ne olivat hauskoja vuosia, joista nämä viikseni ovat yhä muistona, Nalle naureskelee. Kuva on vuodelta 1969.
Nalle (vas.) oli vielä 1970-luvun alussa vasemmistoradikaali. – Ne olivat hauskoja vuosia, joista nämä viikseni ovat yhä muistona, Nalle naureskelee. Kuva on vuodelta 1969.

Björn ”Nalle” Wahlroos ei tajunnut olevansa rikas – näin kohupankkiiri tienasi ensimmäisen miljoonansa

Hankenin kansantaloustieteen ex-professori tunnustaa, ettei ollut kummoinen matemaatikko.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen nykyään siedettävä matemaatikko, mutten tarpeeksi hyvä, jotta tekisin kovan luokan taloudellista tutkimusta. Olisin voinut jatkaa akateemista uraani ja ehkä saavuttaa ihan kivan aseman, mutta on selvää, etten olisi koskaan voittanut Nobelia.

Kohupankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroos muistelee Seiskalle rikastumistaan: Silloin oli lopultakin syytä myöntää, että olin varakas

– Luulenpa, etten ole myöskään luonteeltani tiedemies. Hankenillakin halusin, että asiat tapahtuisivat nopeasti ja tulisi muutosta. Tästä syystä oli vain luonnollista, että saatuani jättää jalanjälkeni Hankeniin tartuin tilaisuuteen lähteä liike-elämään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Björn ”Nalle” Wahlroos ponnisti akateemiselta uralta liike-elämän huipulle: On selvää, etten olisi koskaan voittanut Nobelia