fbq
Blind Channel

Biletystä supertähtien kanssa! Blind Channelin väkivaltapopparit löysivät henkisen kotinsa Enkelten kaupungista

Kaksi vuotta sitten UMK:ssaja Euroviisuissa potin räjäyttänyt Blind Channel jatkaa nousukiitoaan. Oululaisbändi heittää kuluvana vuonna peräti 103 keikkaa, joista vain seitsemän kotimaan kamaralla.

Blind Channelin keikka Helsingin Tavastialla:

Blind Channel hämmästyi Hollywoodissa – legendaarisessa kapakassa kajahti huuto selvällä suomella: ”Mitä v****a”

Maaliskuun alussa käynnistyvä maailmankiertue vie väkivaltapoppia purkittavan bändin Skandinavian ja Saksan kautta Englantiin, josta edelleen ympäri Yhdysvaltoja.

– Pääsemme vetämään areenakeikan Wembleyllä. Jenkeissäkin on luvassa sellaisia suunnitelmia, että aijaijai! Ei se USA:n valloitus yhdessä yössä tapahdu, mutta meillä on siellä hyvä tiimi kasassa ja paljon tapahtumia tulossa, solisti Joel Hokka, 29, fiilistelee Seiskalle.

Blind Channelin tulipunainen keikkakalenteri täyttyy jopa Amerikan-keikoista. Bändi kertoo löytäneensä Los Angelesista henkisen kotinsa.
Blind Channelin tulipunainen keikkakalenteri täyttyy jopa Amerikan-keikoista. Bändi kertoo löytäneensä Los Angelesista henkisen kotinsa.

Perämeren rannalta ponnistava Blind Channel ei ole unohtanut juuriaan, mutta bändin henkinen koti on kuulemma löytynyt Los Angelesista. Yhtye oli siellä alkuvuodesta kolme viikkoa kirjoittamassa uusia kappaleita.

Blind Channelin Joel Hokka, 29, pelasi samassa joukkueessa Granlundien lätkäveljesten kanssa – ”Rämpytys ja kaljanjuonti alkoi kiinnostaa enemmän”

– Losi on kyllä tosi makea mesta, mutta Suomeenkin on aina kiva palata. Toisaalta maailmalle tekee mieli heti, kun on viettänyt vähän pidemmän pätkän kotimaassa, toinen nokkamies Niko Moilanen, 28, miettii.

Blind Channel suuntaa maaliskuussa maailmankiertueelle. Helsingin Tavastialla harjoituskeikan heittänyt oululaisbändi esiintyy tänä vuonna 103 kertaa, joista vain seitsemän kertaa kotimaassa.
Blind Channel suuntaa maaliskuussa maailmankiertueelle. Helsingin Tavastialla harjoituskeikan heittänyt oululaisbändi esiintyy tänä vuonna 103 kertaa, joista vain seitsemän kertaa kotimaassa.

– Los Angeles on kyllä kieltämättä niin kiva paikka, että siellä voisi asua pidempään. Jostain syystä olen alkanut digata myös Suomen Rukan maisemia, siellä on ihan vitun kivaa. Diggaan ajella moottorikelkoilla tosi lujaa, Joel naurahtaa.

Palataan Enkelten kaupunkiin, jossa Blind Channel on eksynyt studioon nimekkäiden musiikkituottajien kanssa.

Blind Channel -rokkarit Joel Hokka ja Niko Moilanen keikka-arjesta: Kikkelit pestään huoltoaseman lavuaarissa

– Olemme viime aikoina tehneet biisejä sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat tuottaneet 30 Seconds to Marsia, tai jotka tekevät yhteistyötä räppäri Machine Gun Kellyn kanssa, Niko luettelee.

– Toki me ollaan myös juhlittu! Hollywoodissa olimme samoissa bileissä Avril Lavignen kanssa. Se oli aika kova juttu.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.