Bile-Danin kappaleita on striimattu jo yli 3 miljoonaa kertaa – uusi sinkku kertoo teinirakkaudesta: ”Esikoisalbumini julkaistaan jo kesällä”

bile-dani
Mainos
Mainos päättyy

Tosi-tv-sarjoista julkisuuteen noussut Bile-Dani eli Daniel Lehtonen on jo pidemmän aikaa tehnyt nimeä myös musiikin parissa. Nyt mies on julkaissut uuden sinkun, jonka lyriikat vievät kuuntelijan takaisin kultaisiin teinimuistoihin. 

- Muistoja-kappale sai alkunsa jo alkukeväästä 2018, kun ensimmäiset auringonsäteet alkoivat lämmittämään ihoa ja mieltä. 

Sanoitusten inspiraatiokärpänen löytyi, kun Dani sulki silmänsä ja alkoi muistella yli kymmenen vuoden takaisia hetkiä nuoruudenrakkauksiensa parissa. 

- Jotenkin edelleen hymyilen, kun mietin niitä teiniaikojen ”hän on se oikea” -fiiliksiä. Mielestäni kappale kertookin sellaisesta nuoruuden viattomasta rakkaudesta, jonka eteen oli valmis tekemään ihan mitä tahansa, muista piittaamatta. 

Mainos
Mainos päättyy

Muistoja-kappale ei jää tämän vuoden ainoaksi sinkuksi. 

Julkaisen vielä toisen sinkun, ennen kuin albumini tulee ulos elokuussa. Seuraavan kappaleen nimi on Pomo Mis On Mun, ja se tulee ulos viikko ennen juhannusta. 

Vaikka Danilta ei vielä ole tullut yhtäkään albumia ulos, ovat miehen julkaisemat kappaleet keränneet yli 3 miljoonaa striimauskertaa pelkästään Spotifyssa. 

Bile-Dani ja Eveliina-kihlattu tarttuivat unelmaansa – muutto ulkomaille: ”Kohtalaisen kovat kämppäkriteerit eli postikorttimaisema”

Dani julkaisu uuden kappaleensa niin sanotusti rapakon takaa, sillä mies ja hänen kihlattunsa Eveliina muuttivat Espanjaan aivan äskettäin. 

bile dani ja eveliina uosukainen
Mainos
Mainos päättyy

Eve on jo pidempään pyörittänyt omaa yritystään hyvinvointivalmennuksen parissa. Nyt Danikin on hypännyt mukaan.

- Meillä on jo 100 päinen tiimi, joten meinasi kädet loppua. Dani on auttanut minua ja hän on mukana entistä enemmän. Nyt meillä on mahdollisuus hyödyntää molempien vahvuuksia, Eve kertoi Seiskalle maaliskuussa.  

Ajatus muutosta on kytenyt pariskunnan mielessä jo pitkään, mutta viime syksynä pari päätti vihdoinkin tarttua konkreettisesti yhteen unelmistaan.  
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Bile-Danin kappaleita on striimattu jo yli 3 miljoonaa kertaa – uusi sinkku kertoo teinirakkaudesta: ”Esikoisalbumini julkaistaan jo kesällä”