Baddingin lapsuudenkoti oli vain pieni mökki – sisko Mailis Niemelä esittelee Someron nähtävyyden Seiskalle

Mailis Niemelä
Mainos
Mainos päättyy

Suruviesti kiiri Suomen musiikkimaailmassa tammikuun 14. päivänä vuonna 1987. Rakastettu Someron suuri poika, rock- ja iskelmälaulaja Rauli ”Badding” Somerjoki oli menehtynyt sairauskohtaukseen. Tuolloin Helsingissä asunut laulajatähti oli vasta 39-vuotias.

– Olimme tavanneet maalla kaksi viikkoa aiemmin. Väsyneestä Raulista vaistosi, että loppu oli lähellä, kertoi lapsuudenkodissaan Somerolla vieraillut Baddingin kolme vuotta nuorempi sisko Mailis Niemelä.

Badding
Suosion noustua Badding kävi usein rauhoittumassa lapsuudenkodissaan Somerolla.

Tällaisia ovat rakastettujen muusikoiden viimeiset leposijat: Badding lepää veljensä vieressä - kuvat!

Baddingin lapsuudenkoti on nykymittakaavassa pieni kuin leikkimökki.

Mainos
Mainos päättyy

Asuintilaa 1900-luvulla rakennetussa puutalossa on vain vajaat 25 neliötä, kahden pienen huoneen verran. Mukavuuksia ei mökkipahasesta löydy. Sähkö talossa on, mutta vesi kannettiin sisään pihakaivosta. Tarpeet tehtiin ulkohuussissa.

– Meitä asui tässä parhaimmillaan viisi henkeä. Vanhempani ja kolme sisarusta. Tärkeintä oli säilyttää sopu, ei siitä muuten olisi tullut mitään.

Ahtaat tilat laittoivat lasten mielikuvituksen valloilleen.

Kaitsu ja Mailis
Seiskan reportteri Kai Merilä kuuli Mailiksen avunpyynnön ja aloitti pahasti rapistuneen Baddingin kotitalon remonttitalkoot. – Toivottavasti tupareita vietetään jo elokuussa livemusan siivin, kaksikko pohti.

– Mökki muuttui leikeissämme milloin miksikin ihmemaaksi tai lännenkyläksi.

Nykyisin Mäntässä asuva Mailis oli pari vuotta sitten Someron-reissullaan huomannut, että rakas lapsuudenkoti oli pahasti rapistunut.

Sisältä oli jo jouduttu purkamaan osin mädäntyneitä lattialautoja ja osa seinälaudoista. Muurahaiset nakersivat rouskutellen ikkunan puitteita.

Mainos
Mainos päättyy

– Kyselin apua muun muassa Someron kaupungin päättäjiltä, mutta asia ei kuulemma kuulunut heille. Olin näreissäni, sillä Somerokin hyödyntää Baddingia pr-mielessä. Aina kun jokin tilaisuus vedetään Baddingin nimi keulassa, on väkeä liikkeellä tuhatmäärin.

Niinpä Mailis ottikin yhteyden Seiskan reportteriin, joka päätti järjestää Baddingin kotitalon kunnostustalkoot.

Lue Klubista: Rauli ”Badding” Somerjoen Mailis-sisko esittelee piskuisen lapsuudenkotinsa: ”Tämä oli paratiisimme”

Mukaan lähti useita somerolaisia, jotka halusivat yhteistuumin pelastaa laulajalegendan kotitalon. Lopulta mukana oli myös Someron kaupunki.

Remonttitalkoita on nyt pidetty reilun vuoden ajan, ja tupaantuliaisia on tarkoitus päästä viettämään loppukesästä avoimessa yleisötilaisuudessa livemusiikin soidessa.

– Ei voi kuin olla älyttömän kiitollinen! Kotitalosta on Baddingin kuuluisuuden vuoksi muodostunut jo nähtävyys ja monumentti, jota käy katsomassa jopa tuhansia ihmisiä vuodessa, Mailis kiittelee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan