Baarimoguliin yhdistetty Rosanna Kulju kommentoi suhdehuhuja: No tuota, sanotaan näin, että…

Miss Helsingiksi vuonna 2015 kruunattu Rosanna Kulju, 29, vihjasi viime viikonloppuna Instagramissa kaipaavansa Lappiin erään tietyn tyypin kainaloon.
Seiskan tietojen mukaan kyseinen kainalo kuuluu oululaiselle liikemiehelle, jota Rosanna on tapaillut jo jonkin aikaa.
Rosanna Kuljulla kuuma uusi suhde - tapailee baarimogulia!
Seiska tavoitti hyväntuulisen Rosannan.
– No, tuota sanotaan näin, että viihdyn hänen kanssaan, ja olemme ystäviä, Rosanna muotoili naurahtaen.

Tunnetun liikemiehen yritysryppääseen kuuluu Lapissa lukuisia firmoja, muun muassa karaokebaareja.
Rosanna ja mies ovat deittaileet aikaisemminkin. Rosanna oli miehen luona jo keväisen korona-aallon aikana usean viikon. Suhde kuitenkin kariutui. Nyt heidän välinsä ovat kuitenkin uudelleen lämmenneet, Seiskalle paljastetaan.
Salamaero! Niko Ranta-ahon ja Rosanna Kuljun suhde päättyi yllättäen!
Heinäkuussa Rosanna yhdistettiin kohuliikemies Niko Ranta-ahoon, 33. Kumpikaan ei kommentoinut tuolloin oletettua suhdetta. Rosanna kertoo olleensa sinkku vuodesta 2018 lähtien, jolloin hän erosi silloisesta miesystävästään.