Avioeroa hakenut tangokuningas Kyösti Mäkimattila avoimena: "Keskityttäisiin olennaiseen"

Kyösti Mäkimattila
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi lokakuun alussa, että vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila, 46, eroaa vaimostaan.

Kyösti hakee avioeroa yksin. Hakemus on tullut vireille 10. kesäkuuta. Avioerossa on menossa puolen vuoden harkinta-aika, joka päättyy jouluaattona.

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila hakee avioeroa

Rutkasti keikkaileva tangokuningas julkaisi vastikään Instagramissa otoksen Haminassa soittamastaan konsertista. Kuvatekstissä hän pohdiskelee tuntemuksiaan ja kertoo viettäneensä lauantaista (5.11.) pyhäinpäivää rauhallisissa merkeissä.

Mainos
Mainos päättyy

- Olipa erikoista viettää ihan ihmisten lauantai. Katsella. Miettiä kaikessa rauhassa, että mitäs sitä sitten tekisi ja lopulta löytää itsensä kotoa sytyttämässä kynttilää ikkunalle. Pyhäinpäivä sopii marraskuuhun, hän kirjoittaa.

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila on huolissaan – lataa suorat sanat tanssimusiikin nykytilasta

Myös kirjallinen teos on saanut tangokuninkaan mietteliääksi. Hän kertoo selanneensa Anu Iisakkilan self help -kirjaa Menolippu mielenrauhaan.

- Se saa minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että keskeinen parannus ihmisen hyvinvointiin ja oikeastaan koko maapallon hyvinvointiin aikaansaataisiin sillä, että vähän höllättäisiin. Ihan konkreettisesti otettaisiin rauhallisemmin. Keskityttäisiin olennaiseen. Kuunneltaisiin. Puhuttaisiin toisillemme nätimmin. Sellainen olo itsellä on ja noihin aion itse satsata.

- Menolippu mielenrauhaan sisältää kiireiseen arkeen soveltuvat työkalut stressistä palautumiseen ja elämänlaadun tietoiseen vahvistamiseen, kirjan kustantaneen Otavan sivuilla esitellään.

Kyösti Mäkimattila omistaa todellisen harvinaisuuden: ”Tätä kehtaa esitellä Seiskan lukijoille” – katso kuva laulajan silmäterästä

Kyöstillä on loppuvuodesta tiedossa lukuisia keikkoja esimerkiksi risteilyviihteen ja joulukiertueen merkeissä.

Mainos
Mainos päättyy

- Alkava viikko sisältää useita harjoituksia. Työn alla on tulevat konsertit Kulttuuritalolla ja Verkatehtaalla ja ohjelmassa on myös jouluohjelmiston hiomista. Rakastan harjoittelua. Aina oppii uutta, lauluista, laulamisesta ja itsestä.

Avioeroa kesällä hakenut Kyösti oli vaimonsa kanssa yhdessä pitkään.

- Tutustuimme vaimoni kanssa jo 1990-luvun puolivälissä, ennen harrastelijamuusikoksi ryhtymistäni tai ensimmäistä bändiäni, Kyösti kertoi taannoin Seiskalle.

Hänellä on kolme lasta.

Laulaja Kyösti Mäkimattila villitsee naisyleisöä: Vaimoni saa olla huoletta!

Kyösti on tuttu tangokuninkuutensa lisäksi myös tosi-tv-kasvona. Hän voitti taannoin Olen julkkis… päästäkää minut pois täältä! -kilvan, ja on ollut mukana MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa vuonna 2019. Hän sijoittui laulukilpailussa toiseksi Jussi Rainion jälkeen.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan