
Auts, mikä arvio! Krista Pärmäkoski uskoo näyttävän kauden parastaan – Juha Mieto ei liikoja odota: ”Jos ottaa yhdenkin henkilökohtaisen mitalin, menee jo yllätyksen puolelle”
Suomi aloitti Obertsdorfin MM-kisat vähintäänkin kelvollisesti, kun jo heti avausviikonloppuna heilahti arvokisamitalia kaulaan.
Viime perjantaina Ilkka Herola venyi upeasti hopealle päättäen samalla Suomen 14 vuoden mitalittoman putken yhdistetyssä. Sunnuntaina satoi samanväristä mitalia, kun Joni Mäki ja Ristomatti Hakola taistelivat parisprintissä sensaatiomaisesti MM-hopealle.

Naisissa menestys on antanut vielä odottaa itseään. Tänään tiistaina (2.3.) katseet kääntyvät kestosuosikki Krista Pärmäkoskeen, joka hyökkää Oberissa vapaan hiihtotavan kympille. Sinivalkoisista kilpasiskoista mitalia jahtaavat myös Anne Kyllönen, Laura Mononen ja Riitta-Liisa Roponen.
Lähtökohdat 10 kilometrin repäisylle ovat haastavat. Kristan alkukausi on ollut vaikea, osin syksyn sairasteluiden vuoksi. Sama mollivoittoisuus on näkynyt myös eteläisessä Saksassa: yhdistelmäkilpailun 13. sija ja pariviestin 7. sija eivät ole lainkaan sitä, mitä Kristalta on totuttu näkemään.
– Alkutalvi oli sellainen mysteeri kuin mitä se oli. Olisihan se varmasti helpompi tilanne, jos olisin voittanut kauden jokaisen kilpailun tai noussut palkintopallille. Mutta nämä ovat uudet kisat, Krista muistutti MM-kisoja edeltäneessä mediatilaisuudessa.

Moninkertainen arvokisamitalisti vakuutti kuitenkin olevansa iskussa.
– He, jotka ovat olleet kovassa kunnossa, ovat varmasti sitä nytkin. Uskon kuitenkin pystyväni näyttämään kauden parastani ja se riittää siihen mihin se riittää. Kaikki on tehty sen eteen, että nyt oltaisiin kauden kovimmassa kunnossa.
Seiskan hiihtoasiantuntija Juha Mieto ei ikävä kyllä odota liikoja Kristalta.
MIETAAN TUOMIO: ”Jos Krista ottaa yhdenkin henkilökohtaisen mitalin, menee jo yllätyksen puolelle. Meno ei ole ollut lennokkaan jouhevaa. Toivottavasti jumit olisi auenneet, mutten oikein jaksa uskoa siihen.”
Naisten maastohiihdon 10 kilometriä Yle TV2:lla alkaen klo 14:10.