Asunto virtsan ja ulosteiden peitossa! Jari Sillanpään seksihierojan kotoa löytyi eläimiä järkyttävissä oloissa!

Viihdetaiteilija Jari Sillanpäälle, 54, luettiin viime viikolla Helsingin käräjäoikeudessa syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Syyttäjä vaatii 8–9 kuukauden ehdollista vankeustuomiota. Sillanpää kiistää syytteet.
Oikeudessa paljastui, että Sillanpää kutsui kotiinsa hierojan elokuussa 2017. Hierojan mukana asuntoon tuli 12-vuotias lapsi. Sillanpää ja hieroja menivät harrastamaan seksiä laulajan toimistoon, mutta jossain vaiheessa lapsi tuli paikalle ja otti tilanteesta kuvan.
Tapahtuman selvittämistä on hankaloittanut, että seksihieroja on kuollut. Hän tukehtui Virossa vuonna 2018.
Jari Sillanpään kohutulla seksihierojalla karu kohtalo: tukehtui hodariin!
Hieroja tuomitiin reilu kymmenen vuotta sitten massiivisessa huumejutussa yli neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänen nimensä ja ammattinsa nousivat näkyvästi julkisuuteen, sillä hän oli poikkeuksellisessa asemassa rikoksia tehtaillessaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin hieroja sai 60 päivän vankeusrangaistuksen eläinsuojelurikoksesta. Hänen kodistaan löytyi kymmeniä kissoja ja koiria, jotka elivät järkyttävissä oloissa. Asunto oli virtsan ja ulosteiden peitossa. Sairaita eläimiä oli suljettu pieniin häkkeihin, eikä niillä ollut juomakelpoista vettä.