
Arvostettu ja palkittu toimittaja tuomittiin raiskauksesta - änkesi naisen kotiin ja pakotti seksiin useita kertoja
Espoon käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa arvostetun ja palkitun toimittajan vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen raiskauksesta. Lisäksi hän joutuu suorittamaan 90 tuntia yhdyskuntapalvelua ja korvaamaan uhrilleen 4000 euroa teon aiheuttamasta kärsimyksestä. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Iltalehti.
Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan toimittaja oli pakottanut uhrinsa useita kertoja sukupuoliyhteyteen yhden yön aikana väkivaltaa käyttäen. Uhri oli ollut pelkotilansa vuoksi kykenemätön puolustamaan itseään, vaikka oli sanallisesti ja fyysisesti yrittänyt estää sukupuoliyhteyden toteutumisen.
Syyskuussa 2015 tapahtunut teko oli tapahtunut ravintolaillan päätteeksi. Uhrin kertomuksen mukaan toimittaja oli lyöttäytynyt hänen seuraansa sen jälkeen, kun heitä kumpaakin oli humalatilan vuoksi pyydetty poistumaan ravintolasta. Uhri kertoi yrittäneensä saada toimittajaa menemään omalle asunnolleen, mutta hän oli kuitenkin ängennyt uhrin asunnolle.
Asunnossa toimittaja ei ollut suostunut nukkumaan sohvalla, vaan hän oli riisunut uhrin kovakouraisesti ja työntänyt sormensa hänen sisälleen. Uhrin muistikuvat alkuvaiheen tapahtumista ovat humalatilan takia hatarat ja hän oli jossain vaiheessa sammunut. Uhrin herättyä toimittaja oli raiskannut hänet uudelleen vastusteluista huolimatta. Uhri oli muun muassa kieltänyt toimittajaa voimakkaasti ja potkaissut häntä lantioon saadakseen hänet pois päältään.
Uhrin kännykkä oli tekoyönä laitettu lentokonetilaan, vaikka hän kertoo, ettei itse ollut sitä tehnyt. Taksimatkalla toimittaja oli pyytänyt saada katsoa hänen kännykkäänsä. Paniikkitilassa ollut uhri ymmärsi kunnolla tulleensa raiskatuksi vasta juteltuaan ystävien, sukulaistensa ja soitettuaan rikosuhripäivystykseen seuraavana päivänä.
Oikeudessa kuultiin todistajina muun muassa henkilöitä, jotka olivat olleet uhrin ja tuomitun kanssa samassa ravintolassa.
Eräs toimittajan tuttava kertoi muun muassa yrittäneensä loppuillasta varmistua siitä, ettei tuomittu ”tunkisi” ravintolasta uhrin seuraan, koska hänen näkemyksensä mukaan tuomitulla oli tapana iskeä naisia ”melko voimakkaaseen ja päällekäyvään tyyliin”. Hän kertoi myös, että hänelle oli jäänyt illasta ”epämääräinen olo”.
Toimittaja itse kiisti syytteen ja väitti, että kaksikko oli päätynyt asianomistajan asunnolle yhteisymmärryksessä, jossa he olivat sammuneet ja harrastaneet yhteistuumin seksiä vasta aamulla. Tuomitulle oli jäänyt se käsitys, että uhri piti seksistä ja väitti tämän kutsuneen häntä ”taikasormeksi” tapahtuneen jälkeen.
Oikeuden mukaan riidatonta asiassa oli se, että kaksikko oli poistunut samalla taksilla uhrin asunnolle ja he olivat harrastaneet seksiä. Oikeus kuitenkin uskoi uhrin version tapahtumista, koska hän kertoi asiasta johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti, kun taas tuomitun kertomus vaihtui esitutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä. Oikeudessa hän kertoi, ettei kaksikko ollut voinut mennä hänen asunnolleen, koska hänellä oli siellä ulkopaikkakuntalainen yövieras.
Esitutkinnassa hän ei puolestaan maininnut yövierasta sanallakaan, eikä hän myöskään suostunut paljastamaan oikeudessa tämän henkilöllisyyttä, jotta asia olisi voitu varmistaa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja raiskauksesta tuomittu toimittaja on valittanut siitä hovioikeuteen.