Arkistohelmi Kimi Räikkösestä: Jenni Dahlmanin kihlannut Kimi putosi juhannusbileissä hengenvaarallisesti luksusjahdilta – kuva!

Viime vuosina on käynyt selväksi, että Ferrarin F1-ässä Kimi Räikkönen, 38, on kasvanut viimein aikuiseksi. Nykyään perheenisä nousee otsikoihin vain hempeilystään vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
Suomen kansa on oppinut tuntemaan Kimin kuitenkin miehenä, joka nollasi GP-voittojaan parin päivän ryyppyputkilla. Seiska kokosi erikoisimmat sattumukset Kimin yli vuosikymmenen kestäneistä raikuliajoista.
Syksyyn 2001 mennessä Hanna-rakas kyllästyi yöelämässä kaahaavan Kimiin. Kuvioihin astui Miss Suomen perintöprinsessa Jenni Dahlman, joka oli ennen F1-kuskia heilastellut kahden kiekkotähden, TPS-legenda Kalle Sahlstedtin ja NHL-maalivahti Jani Hurmeen kanssa. Suhde eteni nopeasti – jo tammikuussa missikaunotar oli rengastettu.

Mikä autokaunotar! Tällainen on Kimi Räikkösen 600 000 euron Rolls-Royce - kuva!
Uusi rakkaus ei Kimiä rauhoittanut. Juhannuksena 2003 Seiska raportoi Kimin villeistä bileistä luksusjahdilla. Illan tuoksinnassa formulatähti päätyi muun muassa taisteluun laivan radioantennin kanssa. Kimi selvisi kamppailusta voittajana. Hän katkaisi antennin ja heitti sillä keihästä.
Kimi Räikkönen liittyi Instagramiin: seuraajamäärä räjähti käsiin - löi Mintun yhdessä yössä!
Hetkeä myöhemmin aluksella koettiin vaaratilanne. Kimi horjahti jahdin reunalta pää edellä parin metrin matkan alemmalle kannelle. Pudotus oli hengenvaarallinen, eikä ollut kaukana, että tähtikuski olisi pudonnut mereen. Kompuroinnin jälkeen juhannusyö jatkui laivan sisätiloissa.