Ärähtely jatkuu! Häirinnästä avautunut Bess tilittää seuraajilleen: "Se ei voi mennä niin..."
Laulaja Bess eli Essi Launimo, 30, on hiljattain ollut osana kohua, kun hän tilitti Instagramissaan rajusti kokemastaan häirinnästä. Viimein 12. joulukuuta hän pyörsi sanomisiaan todeten, ettei tilityksen aiheena ollut äänimies toiminutkaan epäasiallisesti.
Alkuperäisessä ulostulossa Bess kertoi, että koki olonsa ahdistuneeksi, kun hänelle mikrofonia asetellut työntekijä oli laittanut sormensa hänen rintojensa väliin. Vaikka Bess kertoi loppujen lopuksi käyneensä asian läpi asianosaisten kanssa, kokivat jotkut hänen seuraajistaan hänen kirjoituksensa olleen mustamaalaamista.
Tatuoinnista kuittailua
Bess julkaisi anteeksipyynnöstään seuraavana päivänä Instagramiin kuvan, jossa näkyi hänen olevan tatuoitavana. Eräs hänen seuraajistaan kysyi piikikkäästi, onko tatuoijallekin tiedossa ahdistelusyytöksiä, sillä hän oli "aika iholla kuitenkin". Bess kuittasi asian kertoen, että tatuoijalla oli hänen lupansa kosketukseen ja lähellä olemiseen.
Sunnuntaina (18.12.) Bess palasi jälleen Instagram-tilillään kantaaottaviin julkaisuihin. Tilille ilmaantui kaksi uutta kuvaa, joiden saatesanoissa laulaja tuo taas esille mielipiteitään.
Toisen kuvan englanniksi kirjoitetun tekstin Bess kertoo olevan peräisin Harvard Business Review -julkaisusta. Hän pyytää seuraajiaan lukemaan sen läpi ajatuksella. Teksti kertoo kiteytettynä, että vaikeisiin uutisiin suhtaudutaan useimmiten syytöksillä.
"Ootteko koskaan..."
Toisessa julkaisussa Bess puhuttelee seuraajiaan suoraan. Kummankin julkaisun voi uskoa liittyvän Bessin aloittamaan häirintäkeskusteluun. Häirinnästä kertomisen jälkeen Bessin kommenttikentässä häntä ollaan haukuttu muun muassa "vitun valehtelevaksi huomionhakijaksi", vaikka suuri osa yhä näkyvillä olevista julkaisuista ovatkin positiivisia.
- Ootteko koskaan arvioinu kriittisesti, et millaset omat tunnetaidot ja erottelukyky on ja miten pysyä tarkasti faktoissa ilman, et käyttää energiaa esim. Mun tai muiden ihmisten ulkonäön arvosteluun ja vihapuheeseen? hän aloittaa kirjoituksensa.
Bess kertoo pohtivansa myös, kuinka aikuisten ihmisten tulisi puuttua tällaiseen käytökseen.
Bess ärähtää jälleen ahdisteluasiansa tiimoilta: "Ei tarvii enää paljoo ärsyttää"
- Kommenttikentät osoittaa, et huolestuttavan monien ajatusmaailma on todella kipeä ja tulehtunut ikään, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta ja oireilee tarpeena uhkailla, huoritella, liiotella, hyökätä, mennä epäasiallisuuksiin ja syvälle piiloon sinne valheellisen kovan kuoren alle, kirjoitus jatkuu.
"Se ei voi mennä niin..."
Bess kertoo huomanneensa, että moni liittää henkilökohtaisia oletuksia asioihin, joihin ne eivät oikeasti liity. Hänen mukaansa omien kokemuksien ja näkemyksien aiheuttaman "aivosumun" alta asiat voi nähdä vääristyneesti, jolloin ei voi tietää, millaisesta asiasta todellisuudessa on kyse.
Hänen mukaansa törkeiden ja vihaisten kommenttien pohjalta heijastuu tunteita ja asioita, jotka ovat kommentoijalle itselleen surullisia tai vaikeita. Bess myöntää myös, ettei vaikeista tunteista puhuminen ole aina helppoa, mutta muistuttaa, että tunteet ovat silti sallittuja.
- Se ei voi mennä niin, ettei me pystytä käymään keskusteluja, joko sen takia et me uskalleta, tai et meil ei oo kommunikaatiotaitoja ja halua ymmärtää asioiden eri puolia sekä ennenkaikkea vankkaa tahtotilaa pyrkiä aina löytämään yhteisymmärrystä, hän muotoilee.
Viimein Bess tiivistää pohdiskelevan kirjoituksensa kertoen, että toivoo vilpittömästi kaikille mielenrauhaa, kehorauhaa, joulurauhaa ja kaikkea hyvää.
Bessin kirjoituksen kommenttikentässä näkyy, että myös hänen seuraajansa uskovat tilityksen liittyvän Bessin osakseen saamiin ikäviin kommentteihin.
- Loputon taistelu, arvostan että jaksat, rohkaisee laulaja Anna Puu Bessiä omassa kommentissaan.
Bess poisti ahdisteluavautumisensa – pyytää nyt anteeksi
- Aivan perseestä että tästä on tullu hirvee backlash ja saat kauheita kommentteja mutta wau tää on kyllä tuonu esille miten fiksu ootkaan. Saa kyllä kattomaan vaan enemmän ylöspäin, kommentoi eräs Bessin fani.
Eräs seuraaja kirjoittaa kauhistelleensa etenkin Facebookissa näkemiään kommentteja aikuisilta ihmisiltä. Hän lisää kuitenkin toivovansa, että ihmiset olisivat vielä jonain päivänä ystävällisiä toisilleen.
Lukuisissa muissakin kommenteissa laulajalle osoitetaan tukea ja rohkaisua kauniilla sanoilla ja sydän-emojeilla.