Anu Puumalainen: Ikävä uutinen!

Muun muassa OnlyFansia tekevä kahden lapsen äiti on innostunut myös toden teolla politiikasta.
Big Brotherista aikanaan julkisuuteen raketin lailla nousseella Anu Puumalaisella on monta rautaa tulessa.
Anu on muun muassa kiinteistönvälittäjä, ja kertoo tekevänsä myös myyntiä sekä treidaamista.
Lisäksi hän on somevaikuttaja ja perustanut jo hyvän aikaa sitten ajan hengen mukaisesti OnlyFans-tilin.
– Lisäksi hoidan myös isäni asioita, Anu kertoo Seiskalle.

Törkeä huijaus
Kaiken edellä mainitun lisäksi Anu on joutunut törkeän huijauksen kohteeksi.
Hänen nimellään ja kuvallaan on luotu profiili deittisovellus Valoon.
Kyseessä on kristityille käyttäjille suunnattu deittailun mobiilisovellus, jossa "etsitään kumppania tosissaan".
– Ei! Ei minulla kyllä ole sellaista profiilia, Anu ruotii.
– Kyseessä on feikkiprofiili.

"Olen kokenut kaiken"
Anu saa kuulla asiasta Seiskalta, mutta ei vaikuta erityisen järkyttyneeltä tai edes yllättyneeltä.
– Olen kokenut kaiken, Anu huokaa.
– Nykyään tuntuu siltä, että kaikki yrittävät kaikilla mahdollisilla tavoilla huijata toisiaan.
Anu kertoo omakohtaisen esimerkin elävästä elämästä:
– Juuri minun äidilleni myytiin eurolla iPhone. No, arvaa saiko hän sen lopulta eurolla? Anu puuskahtaa.

Ja mitä tulee eri sovelluksiin, joissa Anuun voi tutustua, tulee vastaus tässä:
– Olen LinkedInissä. Siellä voi tutustua eri tahoihin.
– En kuitenkaan ole missään deittisovelluksissa.
Siitä huolimatta Anu ei suurin surminkaan halua sanoa halaistua sanaa sen suhteen, onko hän edelleen yhdessä BB:ssä tapaamansa Helmeri Pirisen kanssa.
– En kommentoi mitään liittyen Helmeriin.
– Enkä kommentoi muutenkaan suhdeasioitani.

"Kanava hakee muotoaan"
Se, mitä Anu sen sijaan kommentoi, on hänen OnlyFans-tilinsä.
– Siellä pyyhkii hyvin, mutta sanotaanko näin, että sinne on tulossa myös vähän uudistuksia.
– Kanava hakee muotoaan, Anu hiiskuu arvoituksellisesti.
Tähän mennessä hän kertoo tuottaneensa sisältöä yksin, mutta siihen saattaa olla tulossa muutos.
– Ehkä jatkossa siellä nähdään myös vieraita.
Sitä hän ei kommentoi, onko kyseessä pornoa sanan varsinaisessa merkityksessä vai jotain ”pehmeämpää”.
– Katsoja saa käydä katsomassa.

"Haluan olla merkityksellinen"
Kaiken edellä mainitun lisäksi Anu haki kevään kuntavaaleissa Hyvinkään kunnanvaltuustoon.
– Läpi ei menty, mutta luottamustehtävä saatiin.
– Politiikka kiinnostaa todella paljon, sillä haluan olla merkityksellinen ja tehdä hyvää.
Hän kertoo huomanneensa omien lastensa sekä isän auttamisen myötä erilaisia pulmia, joita yhteiskunnassa on.
– Olen kokemusasiantuntija.

The mökkilaituriprojekti
Joku ”Tauno Tasalakki” voisi kysyä, missä välissä Anu lepää.
– Sitä tässä itsekin mietin, olen puuhannut kaikkea.
– Mutta niinhän sitä sanotaan, että pienistä puroista kasvaa iso joki, vaaleaverikkö filosofoi.
Myös yksi asia on kesällä tehtävä:
– Haluan saada mökkilaituriprojektini valmiiksi!