fbq

Anoreksia vei kuolemanvaaraan – Playboy-kaunotar Kirsi Rissanen sairastui teini-ikäisenä: Näin pelistä ruman ja huonon ihmisen

Portugalin Playboyssa joulukuussa 2019 poseerannut Kirsi Rissanen, 47, sairastui anoreksiaan ollessaan yläasteella. Sairaus vei Kirsin lopulta kuolemanvaaraan.

– Olin sairaalassa vuodepotilaana viikkoja. Painoin alle 40 kiloa, enkä saanut liikkua sängystä mihinkään. Lääkärit sanoivat suoraan, että jos painoani ei saada nousemaan, seuraava osoite on hautausmaa, Kirsi huokaa.

Anoreksia oli pahimmillaan Kirsin ollessa kymppiluokalla. – En tiedä, tiesikö kukaan asiasta koulussa. Opettajat eivät koskaan sanoneet mitään, eikä koulu-terveydenhoitajakaan puhunut siitä.
Anoreksia oli pahimmillaan Kirsin ollessa kymppiluokalla. – En tiedä, tiesikö kukaan asiasta koulussa. Opettajat eivät koskaan sanoneet mitään, eikä koulu-terveydenhoitajakaan puhunut siitä.

Itsetunto-ongelmien kanssa painiva Playboy-äiti Kirsi Rissanen: "Tuntuu, että minusta ei ole mihinkään"

Jälkikäteen Kirsi on miettinyt, mikä sai sairauden puhkeamaan.

– Olin pahasti koulukiusattu, lisäksi vanhempani erosivat juuri silloin ja kotona oli paljon riitoja. En pitänyt itseäni lihavana, mutta inhosin itseäni. Kun katsoin peilistä, näin siellä ruman ja huonon ihmisen. Täysin arvottoman sekä tähän maailmaan sopimattoman.

Kuvauspaikka: Break Sokos Hotel Koli