Anniina Valtonen varasti vahingossa – näin hän selvisi tilanteesta

Anniinan väsymystila aiheutti pienen mokan kauppareissulla.
Meteorologi Anniina Valtonen on tottunut jo elämään lapsiperhearkea, mutta väsymys voi tietenkin yllättää tottuneenkin vanhemman. Alle vuoden ikäisen lapsen kanssa eläessä saattaa sattua kömmähdyksiä sellaisissakin paikoissa, joissa niitä ei toivoisi sattuvan.
Anniina kertoo Instagramissa kauppareissustaan, jolla sai pelastettua mokansa suoraselkäisyydellään ja rehellisyydellään. Alkuun hän alleviivaa, että hän ja hänen pieni lapsensa olivat kumpikin väsyneitä, ja Anniinaa painoi lisäksi myös kiire ja nälkä ruokakauppareissulla.
– Päätin suuressa viisaudessa kauppaan astellessani, etten ota koria tai kärryä, sillä tarvitsen vain muutaman jutun. Tarkoitus oli siis olla nopea, että päästään pian kotiin syömään ja päikkäreille, Anniina kertoo kaupassakäynnistään.
Tarvittavien tuotteiden löytäminen sujui, ja pienokainenkin pysyi hiipivästä "väsykiukusta" huolimatta tyytyväisenä, kun Anniina antoi hänelle banaanitertun hypisteltäväksi.
–Kassalla laitoin ostokset hihnalle, ja myyjälle irrotin banaanitertusta punnitustarran, jottei tarvinnut koko nippua ottaa vauvalta pois. Maksoin tuotteet ja kävelin autolle, Anniina jatkaa.
"Moraali ei antanut periksi"
Anniina toteaa olleensa ylpeä tehokkuudestaan ja siitä, että kauppareissusta suoriuduttiin ilman dramaattisia käänteitä olosuhteista huolimatta. Pian hän kuitenkin sai huomata, ettei kaikki mennytkään niin putkeen.
–Autolla huomasin, että olin laittanut hoitoainepullon vaunujen mukitelineeseen ja unohdin maksaa sen. Minut on kasvatettu niin suoraselkäiseksi ja rehelliseksi, ettei moraalini antanut periksi, vaan lompsin takasin kauppaan. Menin saman myyjän tiskille ja pahoittelin suunnattomasti, että olin unohtanut maksaa hoitoainepullon, hän toteaa.
"Huono varas"
Rehellisesti toiminut Anniina ja kaupan myyjä saivat onneksi naureskella tilanteelle, ja myyjä vaikutti ymmärtävän Anniinan väsymyksen, eikä tietenkään pahastunut kömmähdyksestä.
Anniina toteaa, ettei olisi varmaankaan voinut käyttää hoitoainetta eikä edes nukkua yöllä, jos ei olisi suunnannut heti korjaamaan virhettä ja maksanut hoitoainettaan.
–Lopulta pääsimme kotimatkalle. Minä naureskelin ajaessani itselleni, kuinka huono varas olisin. Vauva nukahti tyytyväisenä autoon. Loppu hyvin, kaikki hyvin, hän päättää kertomuksensa.