Alle viikko synnytyksestä! Maria Nordin esittelee nopeasti palautunutta kehoaan: "Kohtu on lähes normaalin kokoinen"

Maria Nordin, 39, toipuu parhaillaan neljännen lapsensa synnytyksestä.
Maanantaina (6.6.) neljännen lapsensa synnyttänyt Maria iloitsee Instagram-tilillään kehonsa pikaisesta palautumisesta.
Reino ja Maria Nordinin neljäs lapsi syntyi! Maria synnytti kotonaan
Synnytyksestä on tullut kuluneeksi nyt viisi päivää.
- Täytyy sanoa että olen itsekin yllättynyt, miten nopeasti keho on palautunut, Maria kummastelee.
Hän luettelee tuoreessa päivityksessä kehossaan tapahtuneita muutoksia, joiden perusteella vartalo on lähtenyt parantumaan.
- Kohtu on lähes normaalin kokoinen (tuntuu juuri ja juuri häpyluun yllä). Jälkivuoto on ”lochia alba” -vaiheessa. Keho ja lantionpohja tuntuu tutuilta ja vahvoilta, Maria kertoilee.
Julkaisemissaan valokuvissa Maria poseeraa kameralle persikan värisessä oloasussaan. Lyhyt toppi paljastaa raskauden jäljiltä pyöristyneen vatsan.
Maria on pohtinut pikaisen palautumisen olevan seurausta muun muassa hyvästä valmistautumisesta itse synnytykseen.
Aiemmin Maria kertoi synnyttäneensä tuoreen tulokkaan kotisynnytyksessä.
- Henkinen valmistautuminen synnytykseen. Sen myötä keho ja mieli tietää että muutoksia on tulossa ja osaa sopeutua niihin, Maria perustelee.
Toinen syy mahdolliselle nopealle palautumiselle on hänen mukaansa ollut lääkkeetön synnytys.
- Luonnollinen, lääkkeetön synnytys omaan tahtiin ilman mitään häiriötekijöitä.
Maria kertoo lisäksi tehneensä Yoni Muna -nimisiä harjoitteita ennen synnytystä sekä sen aikana.
Kehon palautumista on edistänyt Marian mukaan myös se, miten hän on ottanut imetyksestä johtuvat tuntemukset vastaan kiitollisuudella.
- Ensisynnyttäjänä luulin että intensiiviset tuntemukset loppuu synnytykseen ja olinkin kauhistunut, miten hurjia tuntemuksia esimerkiksi imetys sai aikaan kehossa, Maria paljastaa.
Hän kertoo vastustaneensa tuntemuksia tiedostamattaan.
- Nyt osaan ottaa kaikki kiitollisuudella, sillä tiedän että keho toimii juuri oikein ja parhaakseni.
Maria Nordin kertoo geriatrisesta raskaudestaan: ”Iäkkäiden ihmisten hoitoon erikoistunutta”
Tärkeäksi huomautukseksi Maria kirjoittaa päivityksensä loppuun, ettei synnytyksen jälkeinen palautuminen ole kilpailu.
- Jokainen kokemus on yhtä tärkeä ja kantaa yksilöllisen ”koodin” ja juuri oikean informaation kokijalleen. Sinun matkasi on sinun. Minun matkani on tällä kertaa tämänlainen.
Maria on naimisissa laulaja-näyttelijä Reino Nordinin kanssa. Pariskunnalla on yhteensä neljä lasta. Reinolla edellisestä suhteestaan myös yksi lapsi.